Kategoriat
Sää

Sää tänään perjantaina

Sään tila on ollut vakaa jo useita päiviä, eikä suuria heilahduksia ole luvassa lähipäivinä.

Kategoriat
Kotimaa

Kosken pojat siirretään sijaisvanhemmille Bangladeshiin

(KAJAANI) Runsaasti julkisuutta saaneessa Outi Kosken ja John Rogersin huoltajuuskiistassa on syntynyt ratkaisu. Hovioikeuden perjantaina antaman päätöksen mukaan kiistan kohteena olleet pojat Aleksi ja Jaakko siirretään sijaisvanhemmille Bangladeshiin. Kummallekaan biologisista vanhemmista ei anneta edes lasten tapaamisoikeutta.
”Sekä äiti että isä ovat toiminnallaan osoittaneet selkeästi, että he ovat kykenemättömiä ajattelemaan lasten etua missään vaiheessa. Siksi heidät tuomitaan menettämään lapsensa valtiolle, joka puolestaan luovuttaa heidät edelleen Vijayn perheelle Bangladeshin Dhakaan”, sanotaan yksimielisesti syntyneen päätöksen perusteluissa.
Syy siihen, miksi lapset siirretään nimenomaan Bangladeshiin, on oikeuden mukaan se, etteivät median edustajat missään tapauksessa enää pääse levikinkasvua tavoitellessaan häiriköimään lasten mielenterveyden kustannuksella.
”Vihoviimeinen niitti olisi se, että parin vuoden päästä joku helvetin Suomen Kuvalehti tekisi pojista jonkun ’Missä he ovat nyt’-artikkelin, ja sitten hetä roikotettaisiin talkshow’sta toisen ja lopulta heistä alettaisiin leipoa poptähtiä”, totesi oikeuden puheenjohtaja, tuomari Dredd, inhon väreet jykevällä leuallaan.
Outi Koski reagoi päätökseen takertumalla ovenkarmiin. John Rogerskin sanoi jotain, mutta häntä ei vieläkään jaksettu kuunnella.

Kategoriat
Seksivau

Kössi Kengurusta Hollywood-elokuva

(TAMPERE) Tulevasta lisärahoituksestaan innostunut Suomen elokuvasäätiö on lupautunut rahoittamaan animaatiohahmo Kössi Kengurusta kertovan kokoillanelokuvan. Elokuvaa Koessi – The Beginning on ensisijaisesti suunniteltu levitettävän USA:n markkinoille.
”Jenkeistä löytyy eniten hilloo, elikäs fyffee. Turha tätä on pers’aukiseen Suomeen edes yrittää markkinoida”, toteaa Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtaja Jouni Mykkänen.
”Sitäpaitti suomalaisia ei kiinnosta avaruudessa lentelevä Kenguru. Halutaan vain nähdä Levottomia, Helmiä ja Sikoja tai muuta ihmissuhdepaskaa”, jatkaa katkeran oloinen Mykkänen.
Sci-fi piirteitä omaavaksi, erotiikkaa tihkuvaksi, eeppiseksi rakkaustarinaksi kuvaillun elokuvan ohjaa suomen ainoa Hollywood -ohjaaja Renny ”Lauri” Harlin.
”Amerikkalaiset tykkää kenguruista, linnuista, alligaattoreista ja muista nisäkkäistä, Varsinkin jos ne lentelevät avaruudessa ja räjäyttelevät asioita”, kertoo ohjaajasuuruus asiantuntevan oloisesti. ”Niille on turha tyrkyttää mitään Levottomia, Helmiä ja Sikoja tai muuta ihmissuhdepaskaa.”
”Hei! Pitääpä etsiä uusi vaimo. Kössin vastanäyttelijäksi, junou”, muistaa Renny äkkiä kesken haastattelun ja poistuu illanviettoon.

Vin Diesel ehdolla pääosaan

Elokuvan nimiosaan on kaavailtu Colin Farrellia, Vin Dieselia ja Bumtsibumin Tumppua. Asiantuntijat pitävät ehdokkaista varteenotettavimpana Tumppua. ”Se on niin lutunen”, kommentoi keski-ikäisistä suomalaisnaisista koostunut asiantuntijaraati.
Muissa osissa nähtäneen ainakin Renny Harlinin seuraava vaimo Siiri Siilinä, Ruben Stiller Anselmi Avaruusapinana sekä Halle Berry tuubaa soittelevana Molla Mustekalana. Huhujen mukaan Gérard Depardieu näyttelisi rullaluistelevaa, vaaleanpunaista elefanttia, Rolle Vanttia.
Elokuvalle kaavailtu budjetti, 40 miljoonaa euroa, on herättänyt kateutta suomalaisessa elokuvamaailmassa. Ilkeiden kielien mukaan on järjetöntä tuhlata 40 miljoonaa elokuvaan, jossa ”ärsyttävä ja lapsellinen kenguru tekee ärsyttäviä ja lapsellisia asioita, ja jonka ohjaaja ei ole koskaan tehnyt ainuttakaan menestyselokuvaa. Parempi olisi tehdä lisää Levottomia, Helmiä ja Sikoja tai muuta ihmissuhdepaskaa”.

Kategoriat
Yleisönosasto

Maaseutu kunniaan

Miksei Lehdessä ole ikinä mitään maaseutuun ja maanviljelyyn liittyviä uutisia? Minusta pitäisi olla. Maanviljely on esivanhempiemme työtä, jota meidän pitäisi kunnioittaa. Maaseutu on osa Suomea siinä missä Helsinkikin, niin että Lehti voisi vähän katsoa mistä aiheista kirjoittaa juttujaan, eikä koko ajan sorsisi meitä maan vähäväkisiä, jotka kuitenkin toimitamme leipää ja maitoa kauppoihin, että tekin sitten voitten mässäillä siellä kaupungissa. Häpeäisitte edes, hipit!
Tuohtunut vanhapoika ja maanviljelijä Kannonkoskelta,
A. Koponen
ps. Minä ainakin alan nyt lukea Maaseudun tulevaisuutta Lehden sijaan.

Kategoriat
Ulkomaat

Ranskan kouluissa opetellaan klingonia

(PARIISI) Ranskan kouluissa aletaan vuoden 2005 aikana opettaa pakollisena vieraana kielenä klingonia. Maan hallitus on esittänyt koululaitokselle, että jokainen ranskalainen aloittaa klingonin opettelemisen ensimmäisenä vieraana kielenään saavuttaessaan kahdeksan vuoden iän.
Ulkoministeri Michael Barnierin mukaan tästä on ranskalaisille erityisesti hyötyä siinä vaiheessa, kun EU liittyy Tähtiliittoon.
”Siinahan köppävät brhitit ovat ’excuse me’ vaan, kyn thylee myitakin ´ivistynäita ja intälläktyellejä nätioneja, jotkä eivet phyhy britanniaa”, Barnier muotoilee.
Lehden saamien tietojen mukaan yksi syy klingonin valintaan oli se, että ranskan ja klingonin ääntämisasut muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Ranskalaisille kynnys klingonin oppimiseen on huomattavasti esimerkiksi englannin kieltä pienempi.
”Englänti…pyh, sellhäistä rhahvasta m´oukkajhaaritusta. Khyllä öikeässä khielässä on aina jötäin khaunistä.”
Entä häiritseekö ranskalaisia se, että kyseessä on fiktiivinen kieli, jossa ei ole olla-verbiä?
”Hab SoSlI’ Quch! naDevvo’ yIghoS”, kommentoi Barnier.
Lehti ei tavoittanut klingoninkielen kehittäjä Marc Okrandia kommentoimaan ranskalaisten uusinta hullutusta.

Kategoriat
Kotimaa

Jörn Donner ei muista olleensa ehdolla kunnallisvaaleissa

(HELSINKI) Helsingin kaupunginvaltuuston tuore jäsen Jörn Donner ei muista, että olisi ollut ehdolla koko vaaleissa. Eniten Donner kertoo ihmettelevänsä sitä, että hänet valittiin valtuustoon SDP:n listalta.
”Sunnuntai-illalla alkoi puhelin soida ja ihmiset onnittelivat, että vielä mies jaksaa. Niitä soittoja tuli useita ja minä olin ihan ymmälläni että pherrrkele! Joku tuttu sitten kertoi, että minut oli äänestetty valtuustoon.”
Kirjailija, esseisti, elokuvaohjaaja, tuottaja Donner on tehnyt pitkän uran politiikassa. Hän oli ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustajana vuodesta 1987 vuoteen 1995. Sitä ennen hän politikoi SKDL:n riveissä. Euroopan parlamentin jäsen Donner oli vuodet 1996-1999, puolueenaan SDP. Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa hän oli jälleen RKP:n ehdokkaana, mutta äänet eivät riittäneet läpimenoon.
”Vai olen minä demari? Kävin kyllä sunnuntaina äänestämässä, mutta äänestin RKP:tä, vastahan minä eduskuntavaaleissa olin niiden ehdokkaanakin. En muistaakseni päässyt läpi. Enkä yhtään muista, että minua olisi näihin vaaleihin ehdolle kysytty ja että kysyjät olisivat olleet demareita. Saati että olisin suostunut”, 71-vuotias tuuliviiri pähkäilee.

Kategoriat
Ulkomaat

Yhdysvallat kutsunut maahan vaaliasiantuntijoita Valko-Venäjältä

(ARZAMAS-16) Vaalijärjestelmänsä ja oikuttelevien äänestyskoneiden kanssa kamppaileva Yhdysvallat aikoo kutsua maahan ryhmän valkovenäläisiä vaaliasiantuntijoita varmistamaan, että marraskuiset presidentinvaalit sujuvat ilman fiaskoja. Asiasta päätti presidentti George W. Bush tiistaina.
Bushin mukaan Valko-Venäjän äskettäin pidetyt vaalit lakimuutoksesta, joka mahdollistaa presidentti Aleksandr Lukashenkon jatkokauden, osoittavat, että asiantuntemusta riittää.
”Valkovenäläiset ovat antaneet meille malliesimerkin siitä, miten todellinen demokraattinen prosessi etenee”, Bush ylisti valkoisen ratsunsa selästä.
Erikoiseen ratkaisuun päädyttiin, koska alkuviikosta kävi ilmi, etteivät edes uudet ja rivakat toimenpiteet välttämättä riitä estämään epäselvyyksien syntymistä tiukaksi ennustetussa vaalimittelössä. Viimeksi maanantaina Floridan kuvernööri Jeb Bush määräsi kaikki mustat pysymään poissa vaalipaikoilta äänestyspäivänä.
”Asia on niin, ettemme voi takuuvarmasti varmistua siitä, onko äänestäjä tosiaan se henkilö, joka hän sanoo olevansa, eikä esimerkiksi jokin tuomittu rikollinen. Mustat näyttävät kaikki sitäpaitsi niin samanlaisilta”, valitteli Bush.
Lisäksi osavaltion uudet sähköiset äänestyskoneet kalibroidaan antamaan kaikki äänet suoraan istuvalle presidentille.
”Parempi näin, säästämme aikaa kun ei tarvitse taas kierrättää koko vaaliprosessia korkeimman oikeuden kautta. Tuloshan ei muutu, ellei se helvetin William (Rehnquist, päätuomari) nyt ota ja kuole juuri silloin, kun maa häntä kipeimmin kaipaa”, Bush jatkoi.

Kategoriat
Kotimaa

Yleisradio, Supo ja Suomen Pankki saavat yhteisen johtajan

SOPIVAA DEMARIYLIOPPILASTA ETSITÄÄN
(HELSINKI) Johtajaongelmista kärsineet Yleisradio, Suojelupoliisi ja Suomen Pankki saavat tulevaisuudessa yhden, yhteisen johtajan. Asiasta tehtiin kaikessa hiljaisuudessa periaatepäätös valtioneuvoston kokouksessa viime viikolla.
Näillä näkymin uusi johtaja aloittaa työssään vuoden 2009 alussa. Hallituksen asettama työryhmä etsii parhaillaan sopivaa henkilöä johtajaksi.
”Ja kun sanon että sopivaa henkilöä, niin tarkoitan että sopivaa demaria. Ylioppilastutkinto hakijalla saisi mielellään olla, mutta se ei todellakaan ole mikään välttämättömyys. Jäsenkirja tässä on kaiken a ja o. Demari on demari on demari”, Lehden haastattelema valtioneuvoston Harmaa Eminenssi selvittää.
Kolmikosta Wessberg-Nevala-Liikanen ei uutta johtajaa valita. Eminenssin mukaan he ovat ”kaikki hyviä demareita, mutta tässä haetaan nyt jotain muuta”.
Lehden saamien tietojen mukaan tällä hetkellä hetkellä vahvin ehdokas on valtiosihteeri Raimo Sailas. Harmaa Eminenssi myöntää, että tosipaikan tullen katseet on – jälleen kerran – käännetty valtiovarainministeriön suuntaan.
”Siellähän kaikki päätökset nykyään tehdään”, Eminenssi perustelee. ”Ja onhan Raimo hyvä ehdokas. Se on demari ja kova jätkä. Se vaara tässä tietysti on, että ensi töikseen Raimo kyllä lakkauttaisi ainakin Yleisradion”, Eminenssi hymyilee.

Kategoriat
Kotimaa

Myös Kiss etsii uutta verta

(PUNKAHARJU) Yleisradion lisäksi myös pienemmät mediayhtiöt etsivät kilvan uutta verta riveihinsä. Tiistaina monipuolisesta musiikistaan ja taidokkaasti toimitetusta ohjelmistostaan tunnettu radiokanava Kiss FM kertoi kaipaavansa uutta juontajaa edellisen lähdettyä pois henkilökohtaisista syistä, jotka tiedetään henkilökohtaisiksi sen tähden, että ne lukevat lööpeissä.
”Tulevalta suosikkijuontajalta edellytämme vankkaa yleissivistystä, millä tarkoitamme sitä, että osaa lukea iltapäivälehteä jos saa käyttää etusormea apuna. Lisäksi hänen on tunnettava populaarimusiikin kenttä perinpohjin, millä tarkoitamme sitä, että hän tuntee Britney Spearsin ainakin kahden eri kappaleen nimet”, kerrotaan Kissin työnhakuilmoituksessa.
”Ja tottakai juontajan täytyy olla kohdeyleisömme, eli 15-vuotiaiden tyttöjen, mieleen”, huikkaa yhtiön rekrytointipäällikkö Jammu porstuan puolelta.

Kategoriat
Kotimaa

Uupuneet Ropponen, Borg ja Pesonen vuoden mittaiselle hermolomalle

(HELSINKI) Ylen vaalistudiosta tutut toimittaja Tarmo Ropponen, dosentti Sami Borg ja professori Pertti Pesonen jäivät sunnuntaisen vaalilähetyksen jälkeen reilun vuoden mittaiselle vapaalle. Kolmikon seuraava työpäivä on vuoden 2006 tammikuussa, jolloin järjestetään presidentinvaalien ensimmäinen kierros.
”Siitä tuleekin rankka kevät. Vaalikierroksia on kaksi, eikä niiden välissä ehdi juurikaan latautua. Työtä, työtä, työtä! Toisaalta me olemme jo tottuneet siihen, että työpäiviä osuu samalle vuodelle useampia. Eurovaalithan pidettiin kesäkuun alussa”, Ropponen muistuttaa ja haalii hikisiä vaatteitaan studion lattialta.
”Varmaan tuossa ensi vuoden marraskuussa poikien kanssa taas kokoonnutaan ja katsellaan, että ketäs siellä on presidentiksi pyrkimässä. Siihen asti vedellään lonkkaa”, hyväntuulinen Ropponen myhäilee.
”Jaa mutta, Perttihän [Pesonen] taitaakin olla vielä verkkovirrassa kiinni. Sille pitää pistää kotimatkaksi patterit.”