“Valtiolla oleva varallisuus on suurelta osin tyhjäkäytössä. Kun se siirretään tehokkaaseen yksityisomistukseen, varallisuus alkaa tuottaa selkeästi paremmin”, valotti päätöksen taustoja valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (ns.dp).
Varallisuusveron poistolla puolestaan halutaan Kalliomäen mukaan antaa se signaali, että hallitus on tarpeen vaatiessa valmis tekemään kaikkensa, jotta hyvätuloiset eivät joutuisi kärsimään nälkää. “Hyvätuloisten köyhyys on valtaisa ja piiloteltu ongelma maailmassa, mutta me Suomessa emme pelkää tarttua näihin vaikeisiinkaan sosiaalisiin kysymyksiin”, Kalliomäki totesi. Hän muistutti, että useilla suurituloisilla ei edes ole työpaikkaa, joitakin johtokunta- ja hallituspestejä lukuun ottamatta.

Asia hoituu perustamalla yksityinen omaisuudenhoitoyhtiö Mandrilli jonnekin Kongon veroparatiisialueelle. Osakkeet omistaa tietenkin Antti Kalliomäki (ns.dp) eri bulvaanien kautta, järjestelyjen yksityiskohdat on hoitanut Peter Fyrkman taitavasti kiven sisästä.