Kotimaa

Lehden joulukalenteri 20.12.: Mars ottaa Jeesuksen hylkäämän joulun juhlapäiväkseen

(MYKENE) Tiedot Jeesuksen päätöksestä olla viettämättä kuluvana vuonna syntymäpäiväjuhliaan ovat saaneet lukuisat muut jumaluudet kiireen vilkkaa varaamaan joulua omiin nimiinsä. Tiukan tarjouskilpailun ja soveltuvuuskokeiden perusteella päivä annettiin sodanjumala Marsille.

Päätöksen perusteluissa sanottiin Marsin ominaisuuksien parhaiten kuvaavan nykyjoulun henkeä. “Päin helvettiähän täällä on mennyt ihan kaikki jo satoja vuosia, eikä joulu ole siihen yleistrendiin mitään muutoksia tuonut. Jeesukselta oli ryhdikäs ratkaisu antaa vihdoin periksi ja luovuttaa kunnia sille, jolle kunnia kuuluu”, mainitsi juryn jäsenistöön kuulunut Odin.

Näppejään jäivät tiukassa kisassa nuolemaan mm. Suuri Cthulhu, Osiris, Timo T.A. Mikkonen ja Lehden toimitus.

Onnellisen voittajan Marsin mukaan juhlapäivän viettoon tulee tänä vuonna entistä enemmän “meininkiä ja munaa, eikä kenenkään tarvitse enää häpeillä pientä ammuskelua joulunpyhinä.”

“Ja tykit sylkee kuolemaa ja tuoksu napalmin, kun joululapsen nimeen kaikuu käsky majurin”, lupaa Mars.

2 lukijapalautetta