Joulukuu 2004
Arkisto
(BYSANTTI) Koko maailmanlaajuisen verollepanon äskettäin määrännyt
Keisari Augustus lupaa, että hallitus aikoo tehdä seuraavien vuosien aikana mittavia veronkevennyksiä kilpailukyvyn kehittämiseksi ja ostovoiman ylläpitämiseksi. Augustus muistutti kuitenkin, että veroleikkausten edellytyksenä on maltillinen palkkapolitiikka.
“Augustuksen mukaan veroja voidaan leikata jopa useilla miljoonilla sekeleillä kolmen seuraavan vuoden aikana, mikäli puuseppien ja oliivinkasvattajien ammattijärjestöt sitoutuvat pitkään tuporatkaisuun, jossa korotusprosentti ei ylitä 1,7:ää”, selvitti Syyrian maaherra Kyrenius.
Kyreniuksen mukaan valtakunnan on pysyttävä mukana kiihtyvässä kansainvälisessä kilpailussa, ja siksi veronalennukset ovat välttämättömiä. Eräät kansalaisryhmät ovat tuoreeltaan kritisoineet keisarin ratkaisua sillä perustein, että se nakertaa välimerellisen hyvinvointivaltion perusteita.
“Tässä saattaa pian käydä niin, että terveydenhuoltoa on leikattava niin, että ihmisten on synnytettävä jopa tallissa” varoitti puuseppäliiton Nasaretin paikallisosaston edustaja Joosef.
Kyreniuksen mukaan on luultavaa, että veronkevennykset kohdistetaan suurituloisiin. “Meidän on varmistettava, ettei tuottavin väestönosa karkaa ulkomaille leveämmän leivän perässä. Itäisillä mailla on kuulemma kultaa, pyhää savua ja mirhamia vaikka muille jakaa”, hän kertoi.
(KANKAANPÄÄ) Aasilla matkustanut ulkomaalainen pariskunta aiheutti liikenneruuhkan Kankaanpäässä perjantaina. Pahimpaan ruuhka-aikaan kyläpahasen keskustaan ilmestynyt aasi ja sitä matkavälineenään käyttänyt pariskunta jumiuttivat koko keskustan liikenteen useiksi tunneiksi.
Ruuhka saatiin purettua vasta, kun poliisi tuli selvittämään tilannetta. Ulkomaalainen pariskunta ohjattiin tiensivuun aaseineen.
Ylikonstaapeli Aimo Nyrpiä Kankaanpään poliisilaitokselta sanoo, kuulusteluissa pariskunta ei uskonut tehneensä mitään pahaa.
“Olivat matkalla jonnekin verollepanolle, itärajaa kohti kaiketi. Eivät oikein tuntuneet itsekään tietävän minne menevät”, Nyrpiä sanoo.
“Kyselivät jotakin tallistakin.”
Nyrpiä huomauttaa, että pariskunnan asustus oli aivan liian huono Suomen kylmään talveen nähden. Lisäksi nainen oli ilmeisesti raskaana, vaikka kuulusteluissa mies kielsi tiukasti koskeneensa naiseen.
“Puhui jostakin itseään suuremmasta ja henkisemmästä kosketuksesta. Huumeita ei löytynyt”, Nyrpiä listaa.
Nyrpiän mukaan vastaavanlaiset “hippipariskunnat” ovat yleistyneet huolestuttavasti viimeisten vuosien aikana. Hänen mukaansa on vain ajan kysymys, koska ihmiset lähtevät sankoin joukoin seuraamaan pariskunnan esimerkkiä.
“Kohta viisaat miehet ja kuninkaatkin ravaavat noiden perässä”.
(ESPOO) Koko
Suomi laski alleen Nokian ilmoitettua aamulla kahden johtajansa eroavan. Pöksyt kastuivat, kun yhtiö kertoi verkkoliiketoiminnan johtajan
Sari Baldaufin ja
Jonkun Suomenruotsalaisen pomon lähdöstä.
Lehden saamien tietojen mukaan Suomi odottaa nyt hiljaa, mitä tuleman pitää. Suomea lähellä olevien lähteiden mukaan maa “vapisten ja nurkkaan ajettuna mutta urheana ja lyömättömänä varautuu pahimpaan”. “Kyllähän tämä kylmää. Näin itsenäisyyspäivän ja joulun alla tulee tämmöistä tietoa. Miten meidän mahtaa käydä?”, Suomi ihmettelee.
Suomi pelkää, ettei elämä kylmässä Pohjolassa ole mitenkään mahdollista, jos sammon lailla rikkautta jauhava Nokia vielä kauan yskii. “Kuka rasvaisi ihmemyllyn?”, Suomi vikisee.
Valtioneuvosto käsittelee Nokian ongelmia vielä iltapäivän aikana. Lehden toimittajan kysellessä perusteita hätäkokoukselle hölmistynyt pääministeri Matti Vanhanen (kalv.) syytti toimittajaa “epäisänmaalliseksi luopioksi, joita varten on kyllä olemassa keinot”.
Ollila valehteli
Nokian pääjohtaja Jorma Ollila valehteli yhtiön tiedotustilaisuudessa, että Baldauf ja Suomenruotsalainen lähtevät “uusien haasteiden perään”. “Näillä erottamisilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että aiemmin tällä viikolla menetimme vuosisadan verkkokaupat Yhdysvalloissa”, Ollila lasketteli päätöntä luikuria.
Nokian ja Suomen kriisi sai alkunsa jo viime viikolla, kun yhtiön pitkäaikainen johtaja Matti Alahuhta ilmoitti siirtyvänsä Koneeseen. “Millään näistä asioista ei ole mitään tekemistä yhtään minkään kanssa”, Ollila kommentoi.
Nurkassa vikisevälle Suomelle Ollila lähetti selkeät terveiset. “Verot alas, palkat alas, eikä optio-ohjelmien onnistumisesta sanaakaan taikka muuten tulee saatanan kylymä joulu.”
(HELSINKI-VANTAA) Poliisi on pidättänyt Helsinki-Vantaan lentoasemalle saapuneet kolme ulkomaista miestä, jotka matkustivat ilman passeja tai viisumeita. Miehet kutsuvat itseään tiettävästi nimityksellä “kolme itäisten maiden viisasta miestä”. Poliisi epäilee, että kolmikko on lähtöisin jostakin Lähi-idän maasta, ja on saapunut Suomeen Itä-Euroopan kautta.
“Näitähän on nähty. Tullaan tänne ilman mitään passeja tai viisumeita ja sanotaan vaan että ollaan jotain viisaita miehiä itäisiltä mailta. Kultaa ja mirhamia ja jotain suitsuketta, hassista liekö, kassit täynnä. Elintasopakolaisia taitavat olla koko sakki”, kertoi komisario Seppo Herodes.
Viranomaisten mukaan miehet ovat kertoneet tulleensa maahan vain pikavisiitille tapaamaan jotakuta “Jeesusta”, mutta Herodes uskoo miesten harrastavan salakuljetusta ja maahan päästyään anovan heti turvapaikkaa. Kolmikko kiistää syytökset jyrkästi.
“Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle”, väittää kolmikon jäsen, joka sanoo nimekseen vain Melkior.
“Ja otimme toisen tien ja menimme eri teitä omalle maallemme”, selittivät puolestaan Kaspar ja Baltasar kolmikon outoa reittivalintaa.
Tapaus on parhaillaan maahanmuutto- ja tulliviranomaisten käsiteltävänä. Luultavinta on, että miehet käännytetään maasta nk. pikamenettelyn turvin. Jos heidän vetoomustaan aletaan käsitellä pidemmälti, heidät siirrettäneen lentokentän turvasäilöstä johonkin pakolaiskeskukseen tai vaihtoehtoisesti Katajanokalle.
Suojelupoliisi tutkii, onko kolmikolla yhteyksiä al-Qaida-ryhmittymään.
(BETLEHEM) Sosiaali- ja terveysministeri
Sinikka Mönkäre (nsdp) vastustaa ajatusta, jonka mukaan
Joosefille ja
Marialle pitäisi maksaa suurempaa lapsilisää kuin naapurin kuningas
Herodeksen perhelle vain heidän heikomman tulotasonsa takia.
“Ei tule kuuloonkaan. Rikkaiden halu lisääntyä heikkenisi, ja jatkossa lapsia synnyttäisivät vain köyhät kaikenmaailman talleissa ja tölleissä ja maa täyttyisi pienituloisista. Kuka sitten enää demareitakaan äänestäisi?” ihmetteli ministeri.
Hyvänä puolena tallisynnytyksissä hän mainitsi kuitenkin sen, että tällöin lapsen todennäköisyys saada vaikeita allergioita pienenee huomattavasti.
Mönkäre ei taivu lapsilisäbonukseen edes siksi, että syntyvä lapsi olisi juutalaisten kuningas ja Herramme poika, Messias. “Ei tasa-arvoisuuteen perustuvassa yhteiskunnassa voida lähteä siitä että joku saa enemmän fyrkkaa jos sattuu olla Jeesus”, äimisteli ministeri.
Ministeri huomautti, että mahdollista on, että Maria voi hakea yksinhuoltajakorvausta, koska hänen mukaansa lapsen “huoltajuuskysymyksen kanssa on vähän niin ja näin, koska isä on poikansa ilmeisesti hyljännyt, mikä traagisesti tullaan kyllä pääsiäisen korvilla näkemään”.
Itä-Suomen hovioikeus on alkanut tiettävästi käsitellä asiaa. Odotettavissa on, että voiton vie se, joka osaa taitavimmin manipuloida mediaa.