“Tottahan se on, että Italia on valtioiden ekvivalentti huonolle puujalkavitsille. Viimeistään toisessa maailmansodassa se olisi kaiken todennäköisyyden mukaan pommittaa hevonhelvettiin, mutta nähtävästi Eurooppa tarvitsee jotakin, mille nauraa ääneen”, toteaa raadin puheenjohtajana toiminut Thomas Pynchon.
Raati muistutti perusteluissaan, että Italia on kyennyt sitten Rooman valtakunnan aikojen valloittamaan sodissa vain Abessinian, ja senkin verissäpäin sekä Saksan avustuksella. “Ja muistammehan kaikki että akselivalloille Italia oli lopulta pahimpia vihollisia maailmansodassa”, Pynchon huomauttaa suu virneessä.
Naurettavaa pelleilyä
“Vaalitapa on täydellinen farssi, mistä sen tulokset ovat paras esimerkki. Missä tahansa järkevässä valtiossa Silvio Berlusconi olisi naurettu ulos kunnanvaltuustoistakin, mutta Italiassa moinen rötösherra pääsee pääministeriksi saakka. Tosin hänellä ei sentään ole niin selkeitä yhteyksiä mafiaan kuin edeltäjillään, vaikkapa (Giulio) Andreottilla”, naureskelee Pynchon.
Myös urheilun saralla Italia on raadin mukaan aivan omaa luokkaansa. Esimerkiksi maan jalkapalloliigaa Serie A:ta raati kuvailee “sopupelien paratiisiksi, jossa suurin jännitys piilee siinä, kuka valitaan ottelun parhaaksi näyttelijäksi”. Alppihiihdon MM-kisatkin maa onnistui muuttamaan täydeksi pelleilyksi, Pynchon muistuttaa.
“Missään muualla maailmassa ei suurpujottelukisaa jouduttaisi peruuttamaan kuvaajien laittoman lakon takia tai pujottelua järjestettäisi sellaisella perunapellolla kuin Bormion rinne. Odotamme, että Torinon olympialaisista saamme vielä monet hyvät naurut”, Pynchon hohottaa.
Italia on nyt voittanut kisan 27 kertaa peräkkäin.

Helmikuu 12th, 2005 at 18:08
Miksi Lehti ei maininnut Mussolinia? ;(
Helmikuu 12th, 2005 at 19:50
kommunistit! oisko sitten kiva kun terroristi uhka voittais??!
italia on usan rinnalla taistelussa terroreita vastaan. kantsii miettii vähä joskus mitä kirjottaa
Helmikuu 13th, 2005 at 3:53
Terroriuhkahan voittaa aina kun usa kertoo mikä on tärkeää. Se on niiden etu että kaikkia pelottaam, kuule mikke.
Helmikuu 13th, 2005 at 15:10
mikke, älä viiti olla naurettava. lehti on loistava.
Helmikuu 13th, 2005 at 23:52
Italian taistelu USA:n rinnalla “terrorismia vastaan” vain tuo lisää säälittävyyspisteitä - ja vastaaviin lukemiin yltää vain Suomen Keskustan puoluekokous.
Helmikuu 15th, 2005 at 15:39
HAHAA… Loistava artikkeli, kylla totuus osaa sitten naurattaa. Kauaa en tosin jaksa nauraa, itkukin on lahella, kun on itse taalla saalittavyyden keskipisteessa, pohjois-Italiassa…
Seppo Radyn sanoin, Italia on PASKA MAA. Byrokratia on italialaisten keksima tapa viettaa iltapaivat rauhallisesti toimistoissa jonottaen.
Taalta tahan. Olympialaisia odottelen mielenkiinnolla minakin…
Helmikuu 16th, 2005 at 17:30
Hmm…ja hyvinhän se sota terroristeja vastaan on tähänki mennessä sujunu. Ekana pommitetaan Afganistan ja Irak maan tasalle ja sit mietitään perse hikisenä et millä helvetin kirpputorimyyjäisillä paikataan valtion budjettivaje ja jälleenrakenetaan koko saamarin Lähi-itä… Jokohan olisi herraylijumalan aika viimein julkisesti pyytää anteeksi nimeltämainitsemattoman (BUSH!) amerikkalaisen presidentin olemassaoloa ja vaikka ihan vain sovinnon eleenä “poistaa tämän väesrörekisteristä”. Kunnioitettava ja ehdottoman puolueeton Lehden toimitus varmaankin raportoi tästä sitten,kun aika koittaa. ;P
Helmikuu 16th, 2005 at 17:38
Eikä kommunismissa vikaa ollu, se vaan ei toiminu.
Maaliskuu 4th, 2005 at 16:56
7 rivi ylhäältä toinen sana Italia