“Erityistukia tarvittaisiin pikaisesti, jotta huonojen suomalaisten elintarvikkeiden hinta voidaan edelleen pitää korkealla. Samoin uusista siirtomaista tuotavien elintarvikkeiden hintaa täytyy voida kontrolloida tullimaksuilla parhaan kotimaisen protektionismitalouden henkeen”, totesi Korkeaoja.
Erityisen huolen aiheeksi on noussut kotimainen juusto. Suurin osa suomalaisista juustoista muistuttaa juustoa korkeintaan etäisesti, joten halvalla tuotetun, yhtä huonon juuston tulo markkinoille saattaisi olla kuolinisku huonojen suomalaisten juustojen valmistajille. Tämä saattaisi maa- ja metsätalousministeriön erikoistyöryhmän kaupan keskusliitolla teettämän tutkimuksen mukaan Suomen todella hankalaan asemaan ulkopoliittisen kriisin sattuessa.
“Mikäli Suomen edam-omavaraisuutta ei kyetä takaamaan, on turha puhua itsenäisyydestä sen enempää, kuin liittoutumattomuudestakaan” todetaan erikoistyöryhmän tiedotteessa; “Täytyy muistaa myös, ettei yksikään valtio selviydy nykyisessä globaalissa kilpailutilanteessa ilman toimivaa huonon edam-juuston tuotantoa”.

Maaliskuu 24th, 2005 at 15:02
Niin, mutta entäs sitten köyhät, omavaraisuus ja vasemmisto? Minusta on oikeudenmukaista että EU:n budjetista puolet käytetään maataloustukiin. Afrikan sikaporvarit tulisivat muuten markkinoille ja rikastuisivat vähäosaisten kustannuksella. SAATANA että niillä on otsaa. Entäs köyhät sitten?