Puolalainen paavi joutui pakenemaan juutalaisvainoja vuonna 1939. Virkaansa hänet nimitettiin vuonna 1978 heti hänen valmistuttuaan evoluutiobiologian tohtoriksi Bolognan yliopistosta. Paavi oli kuollessaan hengetön.
Puolalainen paavi joutui pakenemaan juutalaisvainoja vuonna 1939. Virkaansa hänet nimitettiin vuonna 1978 heti hänen valmistuttuaan evoluutiobiologian tohtoriksi Bolognan yliopistosta. Paavi oli kuollessaan hengetön.
Paavi menehtyi kaikkiin tunnettuihin sairauksiin? aika kovis. Paavi oli kuollessaan hengetön. No aika luonnollista :P
Paavi on kuollut - eläköön paavi!
Ilmeisesti Monacon ruhtinas Rainier astuu paaviksi paavin paikalle, koska Terri Schiavo katsoi parhaimmaksi luopua kisasta aiemmin tällä viikolla.
Oikeasti lapset eivät taida tietää kuka heidän isänsä on, ja isänä pidetyt taas luulevat näitä lapsia omikseen. Opiskeluaikanaan nyt kuollut paavi oli Bolognan yliopiston uskontotieteen opiskelijoiden Stigma-killan aktiivinen jäsen,
Robert Langdon voi siis tulevissa seikkailuissaan jäljittää paavin perijöitä. Vaikkapa kaikkia kolmea.
heh päästiinpä siitäkin… Tästä sitten kohti parempaa. Tätä päivää on odoteltu jo pitkään
(Siunakkio) “Paa-pa-paa-paa-paapa-paa, hei Paa-vi!”, hoilasi Vatikaanin lapsirakkaiden kuoro treenaten parin viikon sissän järjestettäviä uuden Paavin kruunajaisia. Toistaiseksi paavin tiaaraa säilytetään tarkoin vartioituna sveitsiläiskaartin taukotuvassa, missä se pitää sumpit ja bullan lämpöisinä.
Ympäri maailmaa ihmiset ovat tänä sunnuntaina katsoneet televisiota erittäin liikuttuneessa tilassa. “Kyllä se siitä vielä nousee, oli niin tosi tärkeä tämä Kimin kolmas sija”, toteaa vapaanahkuri Pekka Leikkaa Forssasta. Paavin kuolema ei tullut hänelle varsinaisena yllätyksenä, asiasta oli keskusteltu jo lauantaina päivällä S-marketissa viikonloppuostoksien teon yhteydessä. “Kuivalaisen Simopekka sano että tuskin se Johannes enää juhannukseen jaksaa, ja oikeessahan tuo taas oli.” Leikkaa arvelee, ettei itse osallistu hautajaisiin. “Eiköhän noi erustushommat kuulu enempi kunnan virkamiehille, eikä se Paavi nyt niin kovin läheinen tuttu meidän perheelle ollu. Sisko lähetti sieltä Pietarinkirkon torilta toissasuvena kortin, missä se paavi vilkuttaa parvekkeeltaan, mutta ei tässä sen ihmeemmin ole yhteyttä tullu pirettyä”, Leikkaa puhuu, vaikka nauhuri on pakattu kassiin jo aikaa sitten.
Lipposesta tulisi hyvä paavi. Halvaksikin tulisi; ei tarttisi vaihtaa kuin yksi vokaali.
Kerro Terveiset Lapsille- kappale jäikin Paavi and the Leavings-yhtyeen tuotannosta parhaiten mieliimme.
kuultu on jo!
Sivut: [1] 2 » Kaikki
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>