Urheilu

Suomalaisen jääkiekon iso kuva laajenee

(WIEN) Suomalaisen jääkiekon iso kuva laajeni jälleen eilen. Kuvan kasvu alkoi heti aamulla, ja jatkui kiihkeänä myöhäiseen iltaan asti. Lehden Itävallasta saamien tietojen mukaan kuva on nyt laajempi kuin kertaakaan aikaisemmin, ja se alkaa olla jo “todella, todella suuri”.

Analyytikot uskovat, että ison kuvan kasvu on juuri nyt herkässä vaiheessa. Suomen surkeat otteet kaukalossa ovat tähän asti riittäneet kasvun tuottamiseen, mutta jääkiekkoliiton asiantuntijan Vladimir Sindlerin mukaan seuraava kasvuryöppy vaatii menestystä. “Voitto kahdessa seuraavassa ottelussa, yllättävä finaalipaikka ja sen jälkeen äärimmäisen katkera tappio. Se olisi ison kuvan kasvun kannalta ihannetilanne”, Sindler linjaa.

Joidenkin teorioiden mukaan iso kuva on jo nyt niin suuri, että Yleisradion kisastudio pystyisi pitämään riittävän kasvun yllä pelkästään paskaa puhumalla. Sindler on kuitenkin eri mieltä. “Uutta kasvua on tuotettava jatkuvasti. Tippuminen esimerkiksi puolivälierässä kasvattaisi isoa kuvaa vain noin kolmen prosentin vuosivauhtia, kun esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kiinassa isot kuvat saattavat kasvaa kymmenenkin prosenttia vuodessa”, Sindler sanoo. “Sitäpaitsi pian tulemme siihen pisteeseen, että jokaisesta puhe- ja luistelutaitoisesta suomalaisesta on tehty pelaajakortti. Eikä Laura Ruohola enää voi madaltaa ääntään kovin montaa oktaavia”, hän lisää.

“Two minutes
for whatever”

Merkilistä kasvussa on se, että keskustelu isosta kuvasta kiellettiin viime syksynä kokonaan (kts. Lehti 15.11.2004). Kadulta nappaamamme asiantuntija Alex Dell on kuitenkin rauhallisen analyyttinen. “Tässä ennenkään säännöistä piitatu ole”, Dell toteaa ja viheltää Raimo Helmiselle kahden minuutin jäähyn estämisestä. Näin siitä huolimatta, että Helminen ei tällä kertaa lainkaan kuulu Suomen MM-joukkueeseen. “Number thirteen… fourteen…”, Dell vakuuttaa ja asettaa päänsä takaisin peräaukkoonsa.

Ison kuvan voimakas kasvu on myös herättänyt keskustelun siitä, kenelle päätökset kuvan käytöstä jatkossa kuuluvat. Nähtäväksi jää myös se, miten kauan kuva mahtuu Suomeen. Lehden saamien tietojen mukaan pääkonttori pysyy Keilaniemessä ainakin toistaiseksi. “Kansallisomaisuutta ei myydä, paitsi jos myydään. Kaksivaiheisen karvauspelin tuottamat ongelmat heikkoja maita vastaan. Tukossa oleva keskialue, keskialueen trap, bussipysäkkipelaaminen, turnauspelaamisen mentaliteetti. Tasuri riittää meille”, todetaan Ylen kanavilla vielä muutaman päivän ajan.

6 lukijapalautetta