“Raja railona aukeaa, edessä Aasia, itä: takan länttä ja Eurooppaa, vartioin, vartija, sitä” muistuttaa tiedotusosaston päällikkö Raatteentie Tiihonen, “Tulkoon hurttina aroiltaan, mahtuvat multaan tänne: Kontion rinnoin voimakkain ryntään peitsiä vasten, naisen rukkia puolustain ynnä kehtoa lasten.”
Talvisodan käyneiden nuorten osuus ikäluokasta 16-28 vuotta oli tammi-huhtikuussa 0 prosenttia. Muutosta edellisvuoteen ei ollut.

Toukokuu 24th, 2005 at 11:45
On hienoa että talvosotaan osallistuneiden nuorten määrä ei ole enää vähentynyt. Puolustusnimisteriön kannattaa panostaa asiaan lähinnä realistisen tietokonepelin puitteissa. Esimerkiksi lakkautetun teurastamon kylmävarastoon voitaisiin luoda melko realistiset olosuhteet, ja kuulapelien harrastajat varmaan maksaisivat päästessään ryssän roolissa ammuskelemaan koneen ääressä palelevia pelaajia mielin määrin. Pelaajilla olisi tietenkin jalassa sukset joihin on integroitu antureita, ja cajander-peliasussa on samoin suuri määrä antureita ja sähköshokkipisteitä.
Toukokuu 24th, 2005 at 13:21
(Ristijärvi) Nuorison kirkkoon liittyminen on ikävästi yleistymässä, toteaa Yhtyneiden Satanistien liiton ylikabbalisti Seppo Saatana. “Ei tunnu edes veriuhri piisaavan Mel Gibsonin väkivaltaelokuvan Passion of Christ riivaamille nuorille, helvetti. Osasta tulee pelkkiä wiccalaisia ja aika moni jättää muutoinkin uhrautumisensa vaan pikkusormeen”, valittelee Saatana. “Rippileirille livistetään että mustan kaavun helmat vaan vilkkuu. Pitää satsata jatkossa enemmän iltapäiväkerhotoimintaan ja järjestää hevikaraokeja taajemmin, gryöth groz-ikku nazgulg gulg”, mörisee loveen lankeava satanisti.
Toukokuu 24th, 2005 at 20:10
(Viborg) “Onnsse nyt perrrschele, viischi rrrrasskasta vuotta meidän suku polvemme piti arrrmottomaschi taisstella ennenkuin rrrryssschä suostui verrischesti ottamaan Karrrjalan”, mutisee kunnioitettu kansan kaappikello Heinrich Rrrotwailer. “Kyllä sche nyt nähdään miten veltokschi on mennyt, ei enää pärrjätä Eurroviissuissakaan ja jääkiekossta en edes puhu”, Rrrotwailer urahtaa haudantakuisen jämerrällä äänellään.
Toukokuu 26th, 2005 at 16:09
Mitä jos Suomeen järjestettäisiin sellaiset vuotuiset talvisota-muistelo-karkelot, jossa jokaiselle osallistujalle annettaisiin oikeat aseet, oikeat panokset ja oikea kuolema. Ihan vaan sillein leikkimielessä tietenkin. Nirri pois naapurin Rane-ryssältä! Vanhukset ja lapset voisivat yhdessä sotia toisiaan vastaan: rinta rinnan ja hammas tekohampaasta. Olis siinä väestönkasvullakin ihmettelemistä.
Toukokuu 27th, 2005 at 11:37
Onneksi ilmastonmuutos pitää huolen siitä että seuraavassa talvisodassa pärjää shortseilla ja t-paidalla.
Toukokuu 26th, 2008 at 11:40
Tämähän on täysin nollatutkimusta!