Jokaiselle vastuulliseksi ja riittävät käyttäytymis- ja sivistysnormit täyttäväksi määritetylle kansalaiselle annettaisiin oikeus kantaa mukanaan noin 50 cm:n pituista ja peukalonvahvuista puukeppiä. Tällä kepillä kukin voisi tarpeen tulla hutkaista lähistöllä toikkaroivaa känniääliötä ohimoon tai muuhun hyväksi katsomaansa paikkaan, jotta tämä lopettaisi a) laulamisen b) huutamisen c) molemmat tai d) hengittämisen. Kun useampi vastuullinen kansalainen kantaa yhteistuumin kortensa kekoon, häiritsevä juoppo on nopeasti siistitty pois katukuvasta.
Jotta jokainen kansalainen voisi täysin hyödyntää tätä uutta jokamiehenoikeuttaan, on valtion tietenkin hankittava kaikille mitat täyttäville oma keppinsä sekä annettava koulutusta kepin oikeaoppisesta käytöstä. Turha huitominen vie energiaa, jonka voisi käyttää kansantalouden tai yritysmaailman hyväksi. Lisäksi keppien tuottaminen ja uusiminen toisivat uusia työpaikkoja pahasti takkiinsa saaneille sahoille. Tietenkin jokainen voisi hankkia valtion tarjoaman kepin sijaan oman, räätälöidyn keppinsä, mikä työllistäisi myös puukäsityöalan ammattilaisia.
Mikä hienointa, tämä uusi oikeus ratkaisisi samalla rajavartijoiden työtaistelun synnyttämät MM-kisojen turvallisuusongelmat. Vaikka Suomeen pääsisikin lakon aikana livahtamaan jokunen epäsosiaalinen tapaus, kykenisivät kepeillä aseistautuneet kansalaiset nopeasti taltuttamaan heidät, jos tarve vaatisi. Kenties ajan mittaan, kun keppioikeus parantaisi kansan yleistä tasoa ja kyvykkyyttä siivoamalla epäkelvot elementit hiljalleen pois, voitaisiin yleisestä lainvalvonnastakin luopua, kun ihmiset voisivat itse valvoa järjestystä keppeineen. Niin ikään sivistystason noustessa Suomi pystyisi tuottamaan taas uusia hyvinvointia luovia innovaatioita kuin liukuhihnalta ikään, ja näin hyvinvointivaltiomalli olisi pelastettu.
Ja kaikki tämä vain pienen puisen kepin avulla. Ajatelkaa sitä tänä juhannuksena laiturin nokassa.
August Elokuu
Kirjoittaja viettää juhannuksena.

Moni teini onkin jo ehtinyt vaivata aivojaan kysymyksellä “Mitä rupeis sit tekemään, kun mp3sten ja vastaavien downloudaus tulee läittomaksi?”
Ei hätää! Tästä linkistä löytyy vastaus! Perinteinen, kiva juttu!
Tänä juhannuksena näin vain yhden känni-idiootin, jota olisin oikeasti halunnut kouluttaa kepillä. Useampi tosin saattoi ajatella niin minusta.
Ihan paska kolumni.
Pitäis tappaa kaikki ketkä lietsoo väkivaltaa!
The magic stick!
Vitu idiootit jo kaljaa oottaa tarkottaako se automattisesti sitä että o joku vitu idiootti tollasia jokka haluaa tappaa kaikki alkoholiin koskeneet, ne vois ite tappaa kaikki
Samalla kepillä voi nuijia hengiltä myös kuutteja, jotka häiritsevät Saimaalla kaikkien rehellisten lomailijoiden kalastusta!
hear hear…
naula siihen kepin päähän
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>