“Syyt ovat yksinkertaiset: Lehteen halutaan välillä myös hauskoja juttuja. Tämä huumoripuoli on ollut ihan luvattoman huonossa asemassa meillä jo pitkään” kertoo Lehden Päätoimittaja.
“EU:n koko organisaatiolle on tässä vaiheessa luvattu kymppi” ynnäilee Päätoimittaja, “joten itse asiassa meidän kulut nousee kympillä. Uskomme kuitenkin hauskempien juttujen lisäävän maksavien tilaavien määrää reilusti.”
Lehden saamien tietojen mukaan jonkinlaisia sopimuksia huumorituotannosta eri tahojen kanssa on jo olemassa. EU-organisaatio on muun muassa luvannut aloittaa jäsenyys”neuvottelut” Turkin kanssa, Suomen evankelis-luterilainen kirkko puolestaan aloittaa tutkimuksen kirkkoon kuulumisen syistä. Lisäksi suomalaiset mediatalot valmistautuvat jatkamaan toimintaansa ja SDP pyrkii edelleen suurimmaksi puolueeksi.

(Sapperrmentti) “Eikö mikään ole enää pyhää”, voihki Johannes Ihmisenkastaja luettuaan järkytttäviä uutisia Helsingin Sanomien nettisivuilta. Sensaatiojulkaisu HS paukautti kesken rauhallisesti alkaneen suomalaiskansallisen perjantai-iltapäivän vieton ja tyyten äkkiarvaamattta nettisivuilleen uutisen räikeästi otsikoiden: “Hallinto-oikeus: Lehti saa julkaista verotietoja.”
“S-tana, J-lauta, P-lauta ja muita kirrjaimia, jos mun tiedot julkasette niin H-vetti tulee turrpaan nääs jotta hilse rrapisoo”, ilmoitti syvästi järkyttynyt nuorempi olmi Kustaa Rristiin Rristiinankaupunkista.
No onhan se parempi jättää huumorituotanto niille joilta se tulee ihan luonnostaan ja tuoreena, vähän välikätenähän Lehti on ollut, huumorituotannon jakeluporras tuottajan ja naurajan välillä.
Ja pitäähän sitä meidänkin verorahoille saada jotakin vastinetta, esim. sitä korkealuokkaista EU -huumoria ja tätä vähän kotoisempaa sisäasiainhuumoria niille jotka mielummin lukevat sitä, kuin kirkollisverolla kustannettua ev. lut. huumoria.
No nyt pääsee Lehdestäkin lukemaan, että Matti löi Merviä.
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>