“Kerrassaan törkeää. Ei ennen vanhaan harrastettu seksiä ollenkaan. Esimerkiksi meidän suvussa ei ole oltu sukupuoliyhteydessä sitten 1600-luvun”, sopersi kurikkalainen perheenemäntä Hilma Orwell (amk) henkeä haukkoen.
Myös monet muut iltapäivälehtien nettipalstojen kirjoittajat ovat samaa mieltä. useimmat heistäkään eivät ole harrastaneet seksiä pitkiin aikoihin, jos koskaan. “Ottaisin minä Mörri-Möykyn jos vain jostain saisin”, tiivistää kommentoijien tunnot chattien vakiokävijä Vakio kävijä.
Kirjoittajat muistuttavat, että esimerkiksi Ylen tv-uutisissa ei ole ohjelman koko historian aikana kertaakaan edes suudeltu, saati sitten edetty pidemmälle. Sama pätee Talvisotaan.
“Jos silloin kun Suomea sotien jälkeen rakennettiin olisi jotain seksiä harrastettu, niin missä tämäkin maa nyt olisi?”, kauhistelee kohtalaisen isoa palkkiota nostava naisten aikakauslehden kolumnisti Olin Joskus Lupaava Kirjailija.

Sanojen “häpy” ja “häpeä” muodollinen samankaltaisuus ilmaisee myös käsitteellistä samankaltaisuutta. Genitaalialueiden erityinen merkitys johtuukin siis kielellisistä syistä; Seikan ovat todenneet mm. oraaliseksin harjoittajat.
Hyväajatustavoin.
Tää artikkeli olis kyllä puhdasverisimmillään pitäny kirjottaa elegantilla Newspeakilla.
2+2=105
Talvisotahan kesti vain 105 päivää. Kyllä sen kestää double-thinkin voimalla. 2+2=5 jos niin haluatte.
Mielestäni on hälyyttävää, että samaan tilaan suljetut, juopuneet aikuiset(?) eivät osaa pidättäytyä seksistä. Mihin tässä ollaankaan menossa. Ja kuinka sinne pääsee?
Big Brother on hävytön ohjelma kun ei edes häpyä näytetä.
Kyseessä on ns. Pahaseksi. Puoluehan vaatii että ainoa sukupuolitoimituksen muoto on suvunlisäys ja sekin voitaisiin korvata artsemillä. Ajatuspoliisi pamputtamaan kokoporukka.
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>