Politiikka

Tekijänoikeuslaki hyväksyttiin selvin luvuin

(VIISASTEN KERHO) ÄKT, Gramex, Teosto, Liedes, BMG ja Warner hyväksyivät keskiviikkona selvällä ääntenenemmistöllä uuden tekijänoikeuslain. Päättäjien mielestä uusi laki on erittäin hyvä, paras, ellei jopa kaikkein paras.

“Kyllä tämä laki on hyvä laki. Valmistelussa kuultiin oikeita tahoja eikä mitään tekijänoikeusterroristeja. lisäksi lakiteksti on erittäin selkeä ja yksitulkintainen”, totesi uuden diskurssin hyvin omaksunut päätöksentekijöiden edustaja Suuri Pääoma.

Asiassa pikaisesti konsultoitu Suomen eduskunta nyökytteli myös innokkaasti päätökselle.

“Kyllä meistä tavaroiden vapaan liikkumisen ja sananvapauden rajoittaminen on aina paikallaan. Laki osuu juuri piratismin ytimeen rajoittaessaan yksityishenkilöiden oikeuksia. Juuri levyjä kopioivat pikkupojat ovat suurimpia piraatteja”, toteaa hallitusryhmien puolesta kansanedustaja Hyvin Informoitu.

Eduskunta pohtii jatkossa myös, pitäisikö yksityisestä radionkuuntelusta maksaa teostokorvauksia, jos sen ääni voisi edes teoriassa kuulua jonkun ulkopuolisen korviin. Lisäksi sivistysvaliokunta selvittää, pitäisikö kasettimaksut ulottaa kyniin, kumeihin ja vihkoihin.

“Haemme myös lisää keinoja pelotella pikkulapsia poliisilla”, huikkaa Tanja Karpela, jonka järkeviä kannanottoja on aina ilo kuulla.

Tilaa Aikakaus-Lehti, 4 nroa / 30 eur.

Lisää aiheen vierestä

35 lukijapalautetta

Kirjoita yleisönosastolle

Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.

RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.

Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

* Vaaditaan