Muut

Lehti lanseeraa uuden kansalaisjournalistisen sisältöpalvelun

(PUUHAMAA) Kansainvälisen Samizdat-julkaisukonsernin uutispalvelu Lehti käynnistää lauantaina uuden, uraauurtavan sisältäpalvelumuodon. Sen tarkoituksena on lisätä kansalaisjournalismin määrää ja lukijoiden mahdollisuuksia osallistua uutisten ideointi- ja kirjoitustyöhön.

Lehden product placement director Keikon mukaan “tee-se-itse-jutuksi” nimetyn palvelun rakenne ja idea ovat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaiset.

“Uusi palvelu on kaikessa kansalaisjournalistisuudessaan hämmentävän simppeli. Lehden toimitus antaa joka viikko erityisessä tee-se-itse-jutussa tarvittavat osaset, joista kukin lukija voi itse rakentaa haluamanlaisensa uutisen omien kiinnostuksenaiheidensa ja mieltymystensä pohjalta”, Keiko hehkuttaa nokka soirossa.

Lukijalle saatetaan Keikon mukaan antaa uutisaiheeksi esimerkiksi “idänkauppa”, henkilöhahmoiksi Seppo Kääriäinen, Tohtori Sykerö ja mangusti, sekä yhdeksi välttämättömäksi sitaatiksi “Toisinaan, mutta ei kuitenkaan ennen kello viittä” ja tapahtumapaikaksi Forssa.

“Niistä sitten lukija voi rakentaa aivan omanlaisensa jutun ja lisätä puuttuvat palaset itse. Samalla konserni säästää sievoisen summan rahaa osakkeenomistajien iloksi, ja varsinainen toimituskunta voidaan korvata halvalla vuokratyövoimalla”, Keiko kurnuttaa.

Myöhemmin palvelua on tarkoitus vielä parantaa rakentamalla puoliautomaattinen juttugeneraattori, jotta vähemmän kirjoitustaitoisten keskustalaisten ja jopa täydellisten riemuidioottien olisi mahdollisuus ryhtyä kansalaisjournalisteiksi.

“Nyt jokainen voi horjuttaa valtarakenteita ihan itse!” muistuttaa Keiko Che-univormussansa.

Tilaa Aikakaus-Lehti, 4 nroa / 30 eur.

11 Responses to “Lehti lanseeraa uuden kansalaisjournalistisen sisältöpalvelun”

Sivu: [2] 1 » Show All

  1. 11
    Setä Aivo, kyynikko Says:

    Mitä tekisin, kun laki kieltää tai tekee liian kalliiksi rockin hankkimisen & kuuntelun?
    No tästä linkistä apu tähän kiperään elämän sisältö-pulmaan!

Sivu: [2] 1 » Show All

Leave a Reply