“Ei kai kukaan mieskään käy pienentämässä penistään. Siksi on hyvin outoa, että naiset pienentävät rintojaan”, esittää Helsingin yliopiston sukupuolikulttuurin dosentti Jorma Miehyys ontuvan analogiansa.
Miehyyden mukaan on väärin, että media on aluksi opettanut miehet palvomaan ja ihannoimaan suuria rintoja, minkä jälkeen suuria rintoja ei enää suosita. Jatkaen huojuvia vertauksiaan hän rinnastaa rintojen pienennystrendin lelun viemiseen lapselta.
“Suurella osalla naisista on jo epäeroottisen tukeva takamus. Nyt viedään vielä se ainut ilo eli isot rinnat. Ei taida tulla onnellista joulua tästäkään”, Miehyys sanoo.
Myös suomalainen miesliike ry:n puheenjohtaja Veli Pikkuli tuomitsee rintojen pienennysleikkaukset.
“Tämä kyllä vaikuttaa naisten suunniteltulta iskulta miehiä kohtaan. Aluksi kielletään seksi, sitten nännit, ja nyt isot rinnat.”
Suomalainen miesliike suunnittelee jo kostoa: ainakin kolme perusheteroa on jo tilannut ajan peniksen lyhennys- ja kavennusleikkaukseen.

Joulukuu 15th, 2005 at 13:25
Ei kommentteja. Ei sitten minkäänlaisia. Tämä ei siis ole kommentti; en kommentoi mitään sillä, että en kommentoi.
Joulukuu 15th, 2005 at 14:21
Mä olen ollut aikaani edellä. Penis on pienennetty jo aikaa sitten. Siitäs saatte perkeleen itsekkäät akat.
Joulukuu 15th, 2005 at 15:38
Valitkaa oheisesta linkistä ne oikean kokoiset!
Joulukuu 16th, 2005 at 11:11
Minullakin peniksen suuri koko aiheuttaa selkä-, niska- ja hartiavaivoja. Suuri massa vaatii kantajaltaan paljon. Vaadinkin, että Kela korvaa terveyssyistä tehtävät peniksen pienennysleikkaukset.
Joulukuu 16th, 2005 at 17:16
Hehe, pippeli.
Joulukuu 17th, 2005 at 14:01
http://www.iltasanomat.fi/naiset/Suomalaisnaisten+rinnat+kasvaneet/1098664
Joulukuu 18th, 2005 at 11:21
Täältä ohjeet hämmentämiselle.