“Ehdokkaiden vastaukset häiritsevät selvästi hyvin rakennettua ohjelmarunkoa. Eikä siinä paljon ehdi vastauksia kuuntelemaan kun esittää vastakysymyksiä. Kyllä tässä on kansan valistaminen pääosassa, ei siihen auta jonkun poliittisen broilerin tulla heterouttaan todistelemaan”, Rantala selventää.
Tulevissa ohjelmissa Rantalan viereen studioon raahataan suuri musta hevonen leikkisäksi vitsiksi. Sauli Niinistöä esittää kuitenkin valkoinen moukka. Luvassa on tiukkojen kysymysten lisäksi myös toimittajan steppausta, toimittajan laulua sekä toimittajan imitaatio Leif Salménista.

tehkää meille vaalikone. mieluusti sellainen jossa on minun presidenttiehdokkaani,aivovammainen vapaapainija T. Halme, jota ei valitettavasti virallisten tahojen vaalikoneista löydy
Äänestän paavia (iankaikkisesti).
Ei kai ensimmäinen tentti osunut Lehden arkaan paikkaan? ;) Rantalan rakkikoiramainen käyttäytyminenhän soveltuu mainiosti “vallan vahtikoira”-rooliin. Rantalan ylenpalttinen mutta tasapuolinen kriittisyys saattaa ravistaa niitäkin ajattelemaan, jotka ovat jo ennakolta jämähtäneet johonkin ehdokkaaseen. Lehdellä olisi paljon opittavaa häneltä. Siitä voidaan tietysti keskustella, annetaanko ehdokkaille tarpeeksi aikaa kunnollisiin vastauksiin, ja onneksi on tyyliltään perinteisempiäkin tenttejä (MTV3, radio).
Vielä kun Lehti hankkii itselleen samanlaisen kampauksen kuin toimittaja Johanna Saukkomaa, niin hyvä tulee.
Meillä kaikilla on paljon opittavaa Vastarannan Kiiskeltä, ainakin hänen itsensä mielestä.
Voisin ehkä sanoa jotakin siitä, että pitäisi käydä asioiden eikä ihmisten kimppuun, mutta kaikesta päätellen Ontrei Ruokokoski ei näe toisten ihmisten herjaamisessa mitään väärää, joten mitäpä hyötyä siitä olisi.
Vasemmalla on kaksi isompaa koloa mikrofonille, sitten on kaksi pylpyrää äänille (tai säädölle) ja sitten on toisessa päässä neliön muotiset napukat. Merkki voi olla mikä hyvänsä, niitä voi olla yksi/laite mutta jos laitteita on enemmän niin sitten useampi/usea laite.
Ei kai kommenttini osunut Vastarannan Kiisken arkaan paikkaan? ;) Ylhäiseksi keskustelun sääntöjä asettavaksi auktoriteetiksi asettuminen antaa helpon keinon kuitata poikkipuoliset kommentit jotka eivät sovi teflon-kuoren sisälle jämähtäneeseen maailmankuvaan ja jota ei mikään eikä kukaan pääse ravistamaan.
Pitäisikö minun muuttaa käyttäytymistäni ja uskomuksiani ihan vain siksi, että Ontrei Ruokokoski sanoo niin, ilman mitään asiaperusteita? Ja jos en niin tee, niin se on osoitus maailmankuvani jämähtäneisyydestä? Tuota minä kutsuisin auktoriteetiksi asettumiseksi. Herjauksista (ja jos väität etteivät väitteesi ole herjausta, niin osoita sitten, mille ne perustuvat) ei kenenkään tarvitse välittää - ollakseen välinpitämätön niitä kohtaan ei tarvitse asettua “ylhäiseksi keskustelun sääntöjä asettavaksi auktoriteeksi”.
“Juho-Pekka Rantalan pitäisi vetää kaikki presidenttikandidaateillevittuiluohjelmat”, toteaa Juho-Pekka Rantala, joka on sitä mieltä, että hän ainoastaan tietää mikä on poliittinen broileri. “Kyllä minä tiedän, mikä on poliittinen broileri. Sellainen on esimerkiksi [minkä tahansa presidenttiehdokkaan nimi tähän]”, Juho-Pekka Rantala toteaa.
Sivut: « 1 [2] 3 » Kaikki
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>