Muutosta perustellaan saatananmoisella idiotismilla sekä opetusministeriön perinteisellä kyvyttömyydellä osata rakentaa maahamme toimivaa duaalimallia koulutuspoliittisin lähtökohdin aluepolitiikan sijaan.
“Meidän mielestämme on etenkin oppilaiden ja myös koko yhteiskunnan etu, ettei kenelläkään ole helvetinkään käsitystä siitä, minkätasoista koulutusta kukin oppilaitos antaa ja millaisia työelämän valmiuksia valmistuneilla on”, kertoo opetusministeriön toisen kerroksen limoviikuna, jonka johtama työryhmä valmistelee paraikaa mm. yliopistojen perusrahoitusmallin muutosta.
Limoviikunan mukaan nimimuutos tuo vaihdoksia myös oppilaitoksista valmistuneiden titteleihin. Kansalaisopistojen huovutuskurssien läpäisijöitä nimitetään tästedes kandidaateiksi, peruskoulunsa päättäneitä maistereiksi ja tradenomeja työttömiksi.

Poikkeuksena kuitenkin Pop & Jazz Konservatorion rap-linja, jolta valmistuvien titteli on yo-merkonomi.
Oppilaitoksen nimi muuten kirjoitetaan “oikein” todellakin juuri noin.
Huhua on myös siitä, että kaikki peruskoulun opettajat saisivat käyttää professori-titteliä ja eläköityneet tietenkin emeritusprofessorin arvonimeä. Heidät myös kutsuttaisiin automaattisesti joka vuosi Linnan Juhliin.
Tarkoitus(joka selvästi epäonnistui) oli sanoa, että kaikki peruskoulujen rehtorit kutsuttaisiin automaattisesti Linnaan. Paskaks meni. Hauskuuskin katosi, jos sitä edes oli.
Toistolla tehoa. Ja eikä siinä vielä kaikki…
Vai oliko tissejä tarkoituksella kaksi, kas siinä pulma.
Onhan tämä vitsi? Onhan?
voi kun on Katkeraa tekstiä..
Elämä on pojat.. elämä on!
Itselläni on 3 tutkintoa autokoulusta, mutta en ole löytänyt koulutustani vastaavaa työtä lukuisista yrityksestä huolimatta.
Miä hauskaa siinä muka olisi, jos peruskoulujen rehtorit kutsuttaisiin automaattisesti Linnaan? Minne se hauskuus katosi? Mikä meni “paskaks”?
Ihan vitun sama vaikka kaikkia kouluja kutsuttaisi vaikka miksi. Kaikki opiskelijat ja koululaiset ovat säälittäviä paskoja. Varsinkin yliopisto-opiskelijat.
Sivut: [1] 2 3 4 » Kaikki
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>