Tammikuu 2006
Arkisto
(MYRSKYLÄ) Tänään lopullisesti ratkeavan presidentinvaalin ratkaisevaksi tekijäksi on jälleen paljastumassa vanha konna - sää. Tv-tenttien, kampanjakiertueiden ja viihdeohjelmavisiittien merkitys on sangen lähellä nollaa, mikäli vaaliasiantuntijoita on uskominen.
“Ennakkoäänestysaikaan osuneet pakkaset vaikuttavat eniten siellä, missä äänestetään eniten ennakkoon. Ja nehän ovat kepulaisia alueita, joten tämä voi olla porvariyhteistyön vuoksi ikävä asia Niinistölle, paitsi jos keskustalaiset pettävät taas ja äänestävätkin sitä toista ehdokasta, jolloin siitä olisikin haittaa Haloselle. Onhan toki myös mahdollista, että kovat pakkaset ovat ajaneet herkimmät porvarinaiset pois vaalitiloista, joskin heillä on myös lämpimät turkit ja lohkolämmitin autossa, jolloin tämä voi kääntyä toisinkin päin”, naulaa kantansa vaalianalyytikko Valdemar Gambina.
Tänään vaalisunnuntaina koko maassa on varsin lauha sää, minkä pitäisi houkutella ihmisiä uurnille. Toisinkin voi tosin käydä.
“Kyllähän ihmiset ovat monesti näin lämpimällä ilmalla kesämökeillään tai kesätapahtumissa, mikä saattaa syödä äänestysprosenttia. Tästä on epäilemättä hyötyä Haloselle, jonka vastaehdokkaan on uutisoitu olevan nousussa. Toisaalta taasen työväki on perinteisesti käynyt ahkerammin vaalikopeilla varsinaisena äänestyspäivänä, joten voi olla, että Niinistö tästä lopulta kerääkin edun. Toisaalta työläiset tuskin resuisilla kengillään haluavat loskassa liukastella, joten se voi vaikuttaa lopputulokseen. Vaan eipä sitä korkokengilläkään siellä sipsutella, eli varaan oikeuden tulkita tätä myös päinvastaiseen suuntaan”, pikkutakkiaan riisuva poliittinen toimittaja Jorma Sorbus lyö faktat pöytään.
Vaikka varmoja tuloksia ei ole vielä saatavilla, yhdestä asiasta Sorbus ja Gambina ovat kuitenkin ehdottoman varmoja.
“Kyllähän sää nämäkin vaalit ratkaisi.”
Kansa osaa tehdä valintansa itse - Suomen kansalla on tänään valta päättää, kenestä tulee maan presidentti seuraavaksi kuudeksi vuodeksi, korostaa sitoutumaton Turun Sanomat pääkirjoituksessaan. Olipa tulos mikä tahansa, sitä ei kenenkään käy kiistäminen, paitsi jos valinta ei osu Sauli Niinistöön, painottaa aina sitoutumaton päätoimittaja Ari Valjakka.
Kansa osaa tehdä valintansa itse - Vaalipäivä on kansanvallan juhlapäivä, alleviivaa sitoutumaton Aamulehti sunnuntain pääkirjoituksessaan. Lehti huomauttaa, että kamppailu on niin tasainen, että kumpi tahansa voi nyt voittaa. Toivottavasti se on Sauli Niinistö, pohtii toden totta sitoutumaton päätoimittaja Matti Apunen.
Kansa osaa tehdä valintansa itse - Demokratia on osoittanut voimansa tämän vuoden presidentinvaaleissa, painottaa sitoutumaton Keskisuomalainen sunnuntain pääkirjoituksessaan. Lehden mukaan tänään puhuu kansa, ja sen jälkeen pulinat pois. Paitsi jos Sauli Niinistöä ei valita, lisää ilman muuta sitoutumaton päätoimittaja Erkki Laatikainen.
(OULAINEN) Presidentinvaalien äänestystapaan on tulossa melkoisia muutoksia jo ennen vuoden 2012 vaaleja, kertovat oikeusministeriön lähteet. Lähteiden mukaan nyt kolmatta kertaa käytössä olevasta suorasta kansanvaalista luovuttaisiin, ja äänestyksestä tehtäisiin vain neuvoa-antava.
“Eihän kansalta muutenkaan ole tavattu mitään pitäviä kantoja kysellä. Tavoitteena on panna presidentinvaali samaan ruotuun muiden kanssa”, kertoo varatuomari Mika Lartama.
Lartaman mukaan muutoksella vältettäisiin sellainen epäsuotuisa tilanne, että kansa yksinkertaisesti valitsisi väärin. Hän ottaa esimerkiksi Ranskan EU-perustuslakiäänestyksen.
“Kansaa ei voi ikinä aliarvioida liikaa”, hän kommentoi. Laki antaisi lopullisen päätösvallan nk. viisaiden miesten neuvostolle. Sen kokoonpanosta ei ole vielä tietoja, mutta aika moni on luvannut syödä hattunsa, elleivät nimet Max Jakobson ja Jorma Ollila tulisi esiin.
“Mitään ämmiä sinne ei ainakaan oteta sotkemaan”, Lartama painottaa.
Suomen lakimuutos on herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta. Vastaavaa lakia valmistellaan tiettävästi myös Venäjällä.
28.01.2006: Muut
Arvoisa lukijamme,
Käynnissä oleva presidentinvaalikamppailu on osoittanut selvästi, että parlamentaarinen hallintojärjestelmä kaipaa tuekseen vahvaa arvojohtamista ja valtiojohtajuutta. Nykyajan myllerryksissä ja globalisaation mullistuksissa kansakunta tarvitsee lujaa kipparia luotsaamaan Suomi-laivaa kohti vakaita vesiä ja turvallisia satamia.
Vastakkain vaalin toisella ja ratkaisevalla kierroksella on kaksi kokenutta huippupoliitikkoa, jonka kummankaan kykyjä omalla erikoisalallaan ei ole syytä asettaa kyseenalaiseksi. Tarja Halonen ja Sauli Niinistö ovat molemmat lukuisissa vaalitenteissä ja kampanjansa aikana pitämissään puheissa osoittaneet taitonsa. Mutta vain yksi voidaan valita presidentiksi. Koska Lehti on aina ja kaikessa uutisoinnissaan korostanut läpinäkyvyyden ja avoimuuden periaatteita, olemme katsoneet soveliaaksi kertoa oman näkemyksemme siitä, kumman johtajuus olisi kansakunnalle parempi tulevalla kuuden vuoden jaksolla.
Pohdimme valintaamme pitkään, koska tiedostamme oman asemamme Suomen johtavien mielipidevaikuttajien joukossa. Meille tärkeiksi nousivat lopulta toisen ehdokkaan johdonmukaiset ja yhteisvastuuta korostavat näkemykset globalisaatiosta ja hänen perustellut kantansa hyvinvointivaltion rakenteiden uudistamisesta. Emme unohtaneet myöskään ehdokkaan visionäärisiä ja selkeitä kantoja Nato-jäsenyydestä ja Euroopan unionin kehittämisestä. Loppuratkaisussa olennaista oli myös ehdokkaan laaja kansainvälinen kokemus.
Lehti on kuitenkin päättänyt, ettemme pyri omilla henkilökohtaisilla valinnoillamme vaikuttamaan lukijoidemme äänestyspäätöksiin, vaan luotamme siihen, että jokainen äänestysikäinen suomalainen osaa tehdä oikean ratkaisun itse, ilman ulkopuolista ohjausta. Tästä syystä jätämme päätöksenteon sille ainoalle taholle, jolle valta on tässä asiassa suotu, Suomen kansalle. Toivomme lukijoidemme ymmärtävän valintaamme ja kenties jopa noudattavan sitä.
Lehden puolesta,
Kyösti Tappara
Kirjoittaja on Lehden pääkirjoitustoimittaja
28.01.2006: Muut
Arvoisa lukijamme,
Käynnissä oleva presidentinvaalikamppailu on osoittanut selvästi, että parlamentaarinen hallintojärjestelmä kaipaa tuekseen vahvaa arvojohtamista ja valtiojohtajuutta. Nykyajan myllerryksissä ja globalisaation mullistuksissa kansakunta tarvitsee lujaa kipparia luotsaamaan Suomi-laivaa kohti vakaita vesiä ja turvallisia satamia.
Vastakkain vaalin toisella ja ratkaisevalla kierroksella on kaksi kokenutta huippupoliitikkoa, jonka kummankaan kykyjä omalla erikoisalallaan ei ole syytä asettaa kyseenalaiseksi. Tarja Halonen ja Sauli Niinistö ovat molemmat lukuisissa vaalitenteissä ja kampanjansa aikana pitämissään puheissa osoittaneet taitonsa. Mutta vain yksi voidaan valita presidentiksi. Koska Lehti on aina ja kaikessa uutisoinnissaan korostanut läpinäkyvyyden ja avoimuuden periaatteita, olemme katsoneet soveliaaksi kertoa oman näkemyksemme siitä, kumman johtajuus olisi kansakunnalle parempi tulevalla kuuden vuoden jaksolla.
Pohdimme valintaamme pitkään, koska tiedostamme oman asemamme Suomen johtavien mielipidevaikuttajien joukossa. Meille tärkeiksi nousivat lopulta toisen ehdokkaan johdonmukaiset ja yhteisvastuuta korostavat näkemykset globalisaatiosta ja hänen perustellut kantansa hyvinvointivaltion rakenteiden uudistamisesta. Emme unohtaneet myöskään ehdokkaan visionäärisiä ja selkeitä kantoja Nato-jäsenyydestä ja Euroopan unionin kehittämisestä. Loppuratkaisussa olennaista oli myös ehdokkaan laaja kansainvälinen kokemus.
Näillä perusteilla Lehti on päättänyt asettua toisella kierroksella tukemaan haastaja Sauli Niinistöä ja toivoo lukijoidemme ymmärtävän valintaamme ja kenties jopa noudattavan sitä.
Lehden puolesta,
Kyösti Tappara
Kirjoittaja on Lehden pääkirjoitustoimittaja
28.01.2006: Muut
Arvoisa lukijamme,
Käynnissä oleva presidentinvaalikamppailu on osoittanut selvästi, että parlamentaarinen hallintojärjestelmä kaipaa tuekseen vahvaa arvojohtamista ja valtiojohtajuutta. Nykyajan myllerryksissä ja globalisaation mullistuksissa kansakunta tarvitsee lujaa kipparia luotsaamaan Suomi-laivaa kohti vakaita vesiä ja turvallisia satamia.
Vastakkain vaalin toisella ja ratkaisevalla kierroksella on kaksi kokenutta huippupoliitikkoa, jonka kummankaan kykyjä omalla erikoisalallaan ei ole syytä asettaa kyseenalaiseksi. Tarja Halonen ja Sauli Niinistö ovat molemmat lukuisissa vaalitenteissä ja kampanjansa aikana pitämissään puheissa osoittaneet taitonsa. Mutta vain yksi voidaan valita presidentiksi. Koska Lehti on aina ja kaikessa uutisoinnissaan korostanut läpinäkyvyyden ja avoimuuden periaatteita, olemme katsoneet soveliaaksi kertoa oman näkemyksemme siitä, kumman johtajuus olisi kansakunnalle parempi tulevalla kuuden vuoden jaksolla.
Pohdimme valintaamme pitkään, koska tiedostamme oman asemamme Suomen johtavien mielipidevaikuttajien joukossa. Meille tärkeiksi nousivat lopulta toisen ehdokkaan johdonmukaiset ja yhteisvastuuta korostavat näkemykset globalisaatiosta ja hänen perustellut kantansa hyvinvointivaltion rakenteiden uudistamisesta. Emme unohtaneet myöskään ehdokkaan visionäärisiä ja selkeitä kantoja Nato-jäsenyydestä ja Euroopan unionin kehittämisestä. Loppuratkaisussa olennaista oli myös ehdokkaan laaja kansainvälinen kokemus.
Näillä perusteilla Lehti on päättänyt asettua toisella kierroksella tukemaan istuvaa presidenttiä Tarja Halosta ja toivoo lukijoidemme ymmärtävän valintaamme ja kenties jopa noudattavan sitä.
Lehden puolesta,
Kyösti Tappara
Kirjoittaja on Lehden pääkirjoitustoimittaja
(ARABIA) Helsingissä jo hiipuneiden väkivaltaisuuksien pelätään leimahtavan uuteen roihuun presidentinvaalien toisen kierroksen lähestyessä. Militanttioikeiston ehdokkaan
Sauli Niinistön ja vanhoillismuslimien
Tarja Halosen kannattajien välillä on jo tänään syttynyt pieniä kahakoita eri puolilla kaupunkia. Poliisipäällikkö Reino al´Azrad pelkää tilanteen riistäytyvän käsistä sunnuntain äänestyspäivänä.
“Niinistön oikeana kätenä tunnetun Matti “Allahu akbar” Vanhasen tiedetään koonneen lähimpiä klaanipäälliköitä joukkoineen ympäri maata pääkaupunkiin. Varmuudella tiedetään myös Halosen kannattajien aseistautuvan hyvää vauhtia” kuvaa huoltaan al´Azrad. Myös puolisotilaallinen SAK on jo ilmoittautunut varautuvansa itsemurhaiskuihin Halosen vastustajien suosimilla asuinalueilla.
Voittaja
yhdentekevä
“En ole niin poliittinen ihminen - - - asun kuitenkin tällaisella seudulla. Täällä ei vain ole turvallista kävellä ulkona ilman “vastakkainasettelun aika on ohi” -t-paitaa” kuvaa oloja Helsinkiä lähellä sijaitsevan Espoon kaupungin asukas Keijo Inkinen viitaten sotilasoikeiston suosimaan iskulauseeseen. Toisaalta myös Halosen kannattajat tekevät iskuja kaupunkiin. Inkinen itse esittelee arpia selässään ja kertoo menettäneensä kaksi pikkuserkkua ja aasin kuukausia jatkuneessa koston kierteessä.
“Kuka tahansa vaalit voittaakin, pelkään ettei se näy mitenkään. Ei vastapuoli ikinä tule hyväksymään tilannetta ja kostoiskut jatkuvat” toteaa Inkinen päätään puistaen. Hän sanoo jopa muistelevansa joskus kaiholla entisen diktaattorin Urho Kekkosen aikaa:
“Vapautta ei ollut. Puhua ei saanut, mutta ainakin kaduilla uskalsi kävellä!”
(JOKIOINEN) Parikymppiset
Jukka ja
Harri astuvat täpötäyden liikuntasalin eteen ehkä hivenen arastellen mutta kuitenkin selvästi asiastaan varmoina. Kaksikko on päättänyt valtakunnallisen “Minä en kiusaa” -kampanjan rohkaisemina tunnustaa olleensa koulukiusaajia.
“Se oli kyllä ihan vitun kivaa. Yhdenkin läskin jätkän päätä pideltiin kerran pöntössä koko välitunnin. Samalla revittiin kaverin kouluvihot tuhannen pilluiksi”, kaksikko muistelee lämmöllä. Pienten kuulijoiden päät yleisössä nyökyttelevät: se on oikein.
“Ja yks toinen jannu, Petterikös se oli, joutui keräilemään hampaitaan pitkin pihaa kun heitettiin kepakko sen pyörän pinnojen väliin”, nostalgisoi Jukka, ja Harri huokaisee syvään. Ne olivat aikoja ne.
Yksikään Jalannon yläasteen oppilaista ei väitä vastaan. Ja turpaanhan siitä tulisikin.
Kiusaaminen ei kannata
Rehtori Aimo Puusilmä antaa varauksetonta kiitosta kiusaamiskampanjalle.
“Kampanja on antanut meille loistavan mahdollisuuden kuitata vaikea kysymys yhdellä idols-laulajan tunnin mittaisella vierailulla ja sen jälkeen koko pohdinta koulukiusaamisesta voidaan kätevästi unohtaa”, Puusilmä kehuu.
“Ei silti että meidän koulussa mitään kiusaamista olisi edes ollut”, rehtori kiirehtii lisäämään.
Jukan ja Harrin vierailu opinahjossa päättyy tärkeään muistutukseen: kiusaaminen ei kannata. Jukka harmittelee, että kaikki koulun oppilaat olivat “niin saatanan köyhiä”, ettei heiltä saanut kiristetyksi viikkotasolla kuin muutamia satasia vanhaa rahaa.
“Minäkin olen vasta suurehkon vientiyhtiön toimialajohtajana, kun voisin olla lakaisukoneenkuljettaja”, Harri kismittelee.
(HELSINKI)
George W. Bush on Suomen uusi presidentti. Fox Newsille antamassaan tiedotteessa republikaanipuolue julistaa Bushin voittaneen jo vaalien toisen kierroksen.
“Ääntenlaskennan jatkaminen on tässä vaiheessa jo tarpeetonta” tiedottessa todetaan:
“Laskemattomia ääniä ei juuri enää ole ja presidentti Bushin voitto on täysin kiistaton.”
Bush on suomen ensimmäinen ulkomainen presidentti. Hänen odotetaan ennen muuta parantavan Suomen kilpailukykyä kiristyvässä kansainvälisessä markkinatilanteessa ja jatkavan työntekijöiden ja omistajien vastakkainasettelun purkamista.
(TRONDHEIM) Tulevan kesän yleisurheilukisoissa eivät citius, altius ja fortius enää välttämättä riitäkään. Myös tyylillä on merkitystä.
Näin uskovat ainakin Norjan yleisurheiluliitto ja olympiakomitea, jotka esittävät, että myös kesälajeissa alettaisiin soveltaa mäkihypystä tuttua arvostelutuomarijärjestelmää. Norjalaisten mukaan uusi systeemi olisi syytä ottaa käyttöön ainakin keihäänheitossa.
“Tero Pitkämäki 0 pistettä”, selventää maan edustaja Inga Poäng tyylipisteiden vaikutuksia käytännössä.
“Janne Ahonen 15,5″
Ehdotuksen taustalla on norjalaisten tyytymättömyys yleisurheilussa vallitsevaan tyylin puutteeseen, jonka osoituksena ovat esimerkiksi Pitkämäen hyvät suoritukset.
“Tero Pitkämäki 0 pistettä, Janne Ahonen 15,5″, tarkentaa Norjan arvostelutuomarien puheenjohtaja Store Brand.
Esimerkkinä erittäin tyylikkäistä urheilijoista, jotka ansaitsevat korkeat pisteet, norjalaiset mainitsevat esimerkkinä etenkin norjalaiset urheilijat. Sen sijaan suomalaiset eivät heidän mukaansa ansaitse sen enempää pisteitä, tuulirakoja kuin ehjiä sauvojakaan.
“Lisäksi katsomme, että meidän norjalaisten tyylikkäistä eikä mitenkään epäilyttävistä ‘harjoitustauoista’ kilpailukauden aikana pitäisi hyvittää maailmancup-pisteitä. Mitään ei ole otettu”, korostaa Brand.
Talvilajeissakin laajentamisen varaa
Norjalaisehdotuksen mukaan myös joissakin talvilajeissa otettaisiin käyttöön tyylipisteet. Tällaisia lajeja olisivat mm. naisten hiihto sekä yhdistetyn hiihto. “Hannu Manninen 0 pistettä”, tähdentää Brand.
Lehden saamien tietojen mukaan esitys todennäköisesti hyväksytään ainakin kansainvälisessä hiihtoliitossa FIS:ssä. “Vitun pelleilyksihän tämä on jo muutenkin mennyt. Siittä vaan”, kertoo liiton sääntökomitean edustaja Laissez Faire.