Yleisradio päätti maaliskuussa luopua Suomen Tietotoimiston palveluista vuoden 2006 lopussa. Samaan aikaan Samizdat-konserni käynnisti huipputason neuvottelut Ylen johtoryhmän kanssa.
Minä en ole enää pitkään aikaan jaksanut kuunnella meidän uutisia. Siellä on aina niin vaikeita ja ikäviä asioita. Ylen uuden asiakaslähtöisen ydinosaamisvisiostrategian keskeinen ajatus on, että uutisten pitää viihdyttää yleisöä, kommentoi Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner.
Tehtiin Jungnerille tarjous, josta se ei voinut kieltäytyä. Vaikka harvempi sitä enää kahdeksansormisena kieltäytymistä harkitseekaan, totesi nimettömänä pysytellyt Samizdat-konsernin suuromistaja.

EI TÄÄLLÄ OO MITÄÄN VITUN AJOKOIRAA
Ja TV-uutisten lukijaksi on palkattu Kongon mandrilleja.
Ei ilmestynyt yhtään aprillipäivän juttua vai? Olisipa ollut hauska nähdä Lehdessä joku keksitty juttu.
Ylen yhdistäminen asiakaslähtöisyyteen, ydinosaamiseen, visionäärisyyteen ja strategiaan oli ylitse lyövän pöyristyttävää. Viimeistään Lehden yhdistäminen huipputasoon, ihmisten viihdyttämiseen sekä etenkin suuromistukseen pudotti uutisen uskottavuudessaan Suomen maanpuolustuksen tasolle.
Kahdeksansormisena… buahahahahahah.
Noinko surutta Lehtikin lopettaa yhteistyön STT:n kanssa? Vittu, mä oon maksava osakas.
Onko se stalinisti. tämä tämä Tuija vai oliko se Pirkko… Joka toimittaa tätä Naisten tuntia teidän palkoissa?
-Sitä vaan, että nostakaa hänen palkkaa, kun on hän niin söötti kaiken keuhkoamisensa keskellä.
Täh? Eikö ne olekkaan tehnyt tuota yhteistyötä jo vuosikaudet? Minä en valitellut Jungnerinkaan valitsemista toimitusjohtoon siksi, kun luulin sen olevan Samizdat-konsernin kätyreitä.
Kiitos nyt vaan niin saatanasti Ylelle, joka onnistui sumuttamaan tyhmää kansalaista. tuonakin reiluna vuotena, jolloin Mikael-setä ei ollutkaan teidän talutushihnassa, sitä olisi voinutkin haukkua syöpäpesäksi pelkäämättä Samizdat-konsernin lihavuorien tulevan ja istuvan meikäläistä lyttyyn.
\\\\\TISSEJÄ \\\TISSEJÄ \KULLI/ TISSEJÄ/// TISSEJÄ/////
Onko muuten lehden aprillijutut totta?
Lehti aina aikaansa edellä Aprilli-juttuja
myöten!
Kiitos pojat!
Voisiko Lehti tarjoilla myös aiheet Uutisvuotoon sekä pikku-kakkoseen?
Käyttäisin ainoan Lehteen lähetettävän kommenttini nimimerkki Eturivin ykkösnikki (yllä) kommentin ja mielipiteiden parjaamiseen, mikäli olisin kiireinen.
Tää loppu oli pitkästä aikaa hauska. Kiitos siitä.
Mä oon niin onnellinen!!!
Minusta sään ja urheilun välissä voisi tulla päivittäinen paavikatsaus.
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>