“siis mä kysyin mikä on meininki?!”
Jeesus Nasaretilaisen kaupunkiin tuloa oli kokoontunut seuraamaan valtaisa seurakunta valmiina ottamaan puolijumalansa vastaan palmun lehviä, kukkia ja vaatteita hänen tielleen levittämällä. Hänen saapumistaan kaupunkiin olikin jo ehditty odotella. Huhu aasilla saapuvan opettajan timantinkovista keikoista oli saanut kansan jo höyryämään lähtökuopissaan.
“Kirjanoppineet ja ylipapit on niin viime vuotta. Jeesus tulee nyt” kuvailivat tunteitaan kadun varressa juuri idolinsa vilaukselta nähneet Netta-Juulia ja Bertta-Äpyli.
Lyhyt, mutta
raivokas show
“Mitä kuuluu Jerusalem?! Onko hyvä meininki?!” avasi Jeesus odotetun shownsa heti suureen temppeliin päästyään. Kalusteet saivat kyytiä ihmisen pojan saadessa vaihteen silmään lavalla.
“Wo-hooo!!! Kaikki paskaksi” riemuitsi rabbi kansan riemun yltyessä hurmokseksi. Keikka kuitenkin laantui sangen nopeasti Jeesuksen vetäytyessä neuvottelemaan jatkosta bändinsä kanssa. Jatkobileet kaupungilla jatkuivat yhtä kaikki myöhään yöhön ja kaikkia kaeskusteluja hallitsi yksi aihe: milloin ja millainen mahtaa olla suuren opettajan seuraava esiintyminen?

bOOBIES!
Mannerheim, Stalin go go go
Ryti ja Molotov go go go
Molotov ja Stalin go go go
Molotov ja Mannerheim go go go
Ihqudaa!
Jeesus on kunnon artisti, ei tee mitään sellout-paluukiertueita niin kuin joku Guns’n'Roses. Kun kuollaan ristillä niin sitten kuollaan ristillä.
Herjausta!
Heikoin.
Harjausta!
Kovaa!
Kyllä sitä comebakkia on monet esim. Adventistit odottaneet, mutta jamppa viettää ansaittuja eläkepäiviä Helin kammioissa, kun taas uljaat soturit sen päälle sylkee Valhallasta.
(Koiranremmi) Mikko Alatalo erosi jo hyvissä ajoin ennen pääsiäistä. Liikkuva poliisi on hälytystilassa. Tamperelaiset aasit, joilla Alalato ratsasti eduskuntaan on tavattaessa haukuttava pystyyn. Palmunlehvät huojuu ja sinkut heiluu Pispalassa!
Sivut: [1] 2 » Kaikki
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>