“Graduaan tekevät opiskelijat usein hajoavat melko äänettömästi kirjastoissa. Hajoamista voisi kutsua mieluummin nuukahtamiseksi kuin hajoamiseksi. Tällainen kakkostyypin hajoamisprosessi ei yleensä jätä jälkiä ympäristöön”, kertoo tutkimuspäällikkö Bo Kasper.
Kasper huomauttaa, että tuloksissa yllättävää oli se, että varusmiesten hajoilu ei päässyt kärkijoukkoon.
“Luultavasti armeijakurin ja ohjatun masturboinnin vähentyminen on aiheuttanut sen, että hajoilu on aikaisempaa leväperäisempää”, Kasper sanoo, eikä korjaa lauseessaan ollutta virhettä.

Kasperina oisin korjannut.
Tutkimuksessa on menetelmävirhe: aamuihinsa hajonneet varusmiehet selviävät graduvaiheesta selvästi parmmin kuin sivarit, vaikka olisivat kärsineet vain 6 kk aamut.
Heillä eheytyminen on selkeästi yleisempää, ja varusmispalveluksen keskeyttäneistä paljon pienempi osa pääsee edes aloittamaan graduvaihetta. Huma-nistejä ei tietenkään lasketa, kun sen alan gradu pätevöittää töihin mäkkärille.
Masturbointi on murha!
Vai on mastrubointi vähentynyt. Minähän nytkähdin haudassani. Onneksi käsi ei vapise vieläkään.
Tehän olette kuin Sari Multala, jonka peräsimessä on muovipussi. Selittämiseltä haisee koko juttu.
Turkistarhaa-ja on armomurhaa-ja!
Go Lordi!!
Ei nimimerkki Ko Hölö-Mörkö viitsinyt korjata lauseessaan ollutta virhettä. Itseasiassa, hänen koko viestinsä oli virhe.
Mielestäni tänne voisi tulla jo uusia juttuja. Kohta on vuorokausi kulunut edellisestä, eikä uutta ole julkaistu. Kommenttejakin voisi laittaa vähintään neljä tunnissa.
Mitähän bin ladenkin on tästä mieltä..
Sivut: [1] 2 » Kaikki
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>