Ulkomaat

Laajentuminen nousee esille Suomen puheenjohtajakaudella

Nopean toiminnan joukot lähes käyttövalmiina

Suomi aloitti lauantaina puoli vuotta kestävän EU:n puheenjohtajakautensa. Asiasta pidetyssä tiedotustilaisuudessa pääministeri Matti Vanhanen arveli, että unionin laajentuminen tulee olemaan keskeisessä asemassa kauden aikana käytävissä neuvotteluissa.

”Olen ollut yhteydessä [EU-komission puheenjohtaja] Barrosoon, ja sellainen näkemys minulla on, että nyt lähdetään tosissaan hakemaan sitä laajentumista”, Vanhanen totesi.

”Mitä mieltä tässä olisi muuten ollut puuhastella niitä nopean toiminnan joukkoja. On muuten pojilla kuulemma vähän sellainen olo, että actionia pitäisi jo vähitellen saada.”

Mitään virallista laajentumisohjelmaa ei ole julkistettu, mutta Lehden saamien tietojen mukaan ensi vaiheessa EU:n olisi tarkoitus laajentua Balkanin ja Pohjois-Afrikan alueelle.

”Laitonta siirtolaisuutta on mahdoton saada valvontaan, ellei unioni ota haltuunsa Pohjois-Afrikan alueita. Tarvittaessa edetään aina Senegaliin asti”, kertoi nimettömänä pysytellyt laajentumiskomissaari Olli Rehn.

Toisessa vaiheessa, aikavälillä 2010–2015, EU pyrkii laajentumaan Turkkiin ja Lähi-Itään. Vuoteen 2025 mennessä on Rehnin mukaan visioitu verisen itärajan piirtyvän ”vähintään vittu Uralille”.

8 Responses to “Laajentuminen nousee esille Suomen puheenjohtajakaudella”

  1. 1
    Reiskan Elämä » Archives » Suomi, EU, Matti Vanhanen, Brittien UFOt Says:

    [...] [...]

  2. 2
    Joe Cock Says:

    “Wir müssen mehr Lebensraum brauchen. Arbeit macht frei!” kommentoi EU:n laajentumispyrkimyksiä paavi SS-Obergruppenführer Benedictus XVI

  3. 3
    Aatos Paatos Says:

    Rautaa rajalle! Olihan se aivan selvää, että nössöjen puolustusaseena tunnetusta jalkaväkimiinasta luovuttiin, jotta määrärahat voitaisiin kohdistaa uusiin CV9030-rynnäkköpanssareihin. Nahkurin orsilla tavataan! Hard Rock Hallelujah!

  4. 4
    Viialan sonni Says:

    Näkisin ennemmin, että eurooppalaiset ottaisivat ikiaikaisia nautinta-alueitaan Atlantin länsirannikolta itselleen. Myös muu tervehenkinen siirtomaatoiminta voisi olla nykyajan pullamössösukupolvelle hyvää harrastusta.

  5. 5
    Makasiinipolttaja Says:

    Uralilla asuu voimariineja, joilla on aivan mielettömän kauniilta kuulostavat rinnat. Opiskelijaystäväni tuttava oli tuonut pari viemärityttöä poimimaan mansikoita tilalleen. Työtehtäviin kuuluu myös Lehden lukijoiden seksikuvitelmissa esiintyminen.

  6. 6
    Taru Sormunen-Herrala Says:

    Ennen näin suurisuuntaisia toimenpideohjelmia kannattaisi keskittyä pikemminkin omaan henkilökohtaiseen laajentumisohjelmaan. Hyviä vinkkejä ovat sokerikokis, pitsa, hampurilaiset ja silava. Suoritusta voi täydentää suurilla kermajäätelöannoksilla ja lauantaipusseilla. Lepohetkinä kannattaa juoda palauttavia (eli ns. regressiivisiä) nesteitä.

  7. 7
    Arabian Jeesus Says:

    Siirtomaatoimintaa kannattaa todellakin lisätä, johan tässä on lässytetty jo vaikka kuinka kauan. Näyttää siltä että afrikassa ei luontoa pystytä itse tuhoamaan, joten euroopan on syytä ottaa sieltä muutama siirtomaa ja pistää ne paskaksi. Pullamössötkin karisevat kehosta samalla kun asioita laitetaan kuntoon.

  8. 8
    Jiri Parma Says:

    Das ist kein Anschluss, sondern eine Wiedervereinigung!
    Ja onhan noita sudeettieurooppalaisia vähän siellä sun täällä. Oikeaan suuntaan mennään.

Leave a Reply