“Toimittajan perimmäinen ymmärrys siitä, että Israel on aina oikeassa ja muut väärässä on valitettavan harvinaista nykyisessä länsimediassa, jossa liian monet ovat tottuneet ajattelemaan omilla aivoillaan”, kiittelee raadin puheenjohtaja Moshe Dayan.
Erityisen ansiokasta on raadin mukaan se, että Tikka on aiemmin onnistunut kuitenkin välttämään tiedotussodan ja järjestettyjen mediatapahtumien analysointia esimerkiksi Irakin sodan kohdalla. Tämä osoittaa raadin mielestä juuri sellaista kriittistä asennetta, jota nykymedia kaipaisi lisää.
“Erityisen ansiokasta on se, miten toimittaja onnistuu saamaan libanonilaislasten kuoleman vaikuttamaan libanonilaisten itsensä tekemältä. Kaikkihan me tiedämme, etteivät Libanon ja Hizbollah muuta haluakaan kuin siviilikuolemia. Tottahan on, että jos Israel ei olisi heitä humaanisti pommittanut hengiltä, Hizbollahin taistelijat olisivat syöneet heidät”, Dayan katsoo.
Lehden saamien tietojen mukaan IS:n tulevissa kolumneissa paljastetaan myös Mainilan laukaukset suomalaisten tekemiksi, T4-aktion kehitysvammaisten omaksi salaiseksi hankkeeksi ja Titanicin uppoaminen James Cameronin syyksi. Lähteiden mukaan kaikki tausta-aineisto on hankittu asiantuntevista ja alati luotettavista blogeista.
“Selväähän on, kuten toimittaja onnistuneesti kertoo, että vain terroristi valehtelee asiansa hyväksi. Valtiot eivät koskaan, senhän on Yhdysvallat monesti osoittanut”, Dayan jatkaa.

Elokuu 12th, 2006 at 20:06
Nimeni taivutetaan genetiivimuotoon “Joona Kiiskin”. Joten vast’edes, kun puhutte paidastani, olkaa hyvät ja käyttäkää ilmausta “Joona Kiiskin siniruudullinen paita”
Elokuu 11th, 2006 at 11:08
Asialliseen reportointiinhan ehdottomasti nykyaikanahan kuuluu, että asioiden taustaa ei mitenkään lukijalle selvitetä. Eihän nyt voi olettaa että kukaan yleensäkään muistaisi mitään 4 vko vanhempaa informaatiota, varsinkaan kun siitä ei ko. lehdessä ole ikinä mitään mainittukaan. IRC:stä tutut “WANHA!” botit tuntuvat olevan jo sisäänrakennettuina juoru- ja vähemmänjuoru-lehtien sekä vähemmänvähemmänjuorumutolevinaanasiallinen-lehtien toimituksien oikolukuohjelmiin.
Näin olleen päästään siitä mukavaan tilanteeseen että johtopäätökset voidaan joka päivä vetää uusiksi sen kummemmin eilisiä tai viime vuoden tapahtumia muistelematta. Kyllä kelpaa! Jostain syystä itselläni on vielä ongelmia tuon muistin virittämisessä toimimaan näillä nykyisillä subutex-taajuuksilla, mutta eiköhän se tästä.
Elokuu 10th, 2006 at 10:11
Joo, Israelin ilmaiskut osuivat viidensadan metrin päähän sen armeijan tiedotteen ja “riippumattomien, asiantuntevien blogien” mukaan. Silminnäkijät olivat ikävästi eri mieltä.
Elokuu 10th, 2006 at 0:40
29, vitu, meinasin itse sanoa tuon.
Tyydynkin sitten vain haukkumaan Joonas Kiisken paitaa.
Elokuu 8th, 2006 at 15:42
Hamas hampaasta!
Elokuu 7th, 2006 at 8:35
Enemmän kuin Joona Kiisken kotisivuista, pidän alligaattoreista.
Elokuu 7th, 2006 at 7:23
“Kaikki ei aina ole hauskaa, eikä voikaan olla. Jotkin asiat ovat liian suuria huumorille.”
Aivan, esimerkiksi Joona Kiisken paita.
Enemmän kuin huumorijulkaisut, huvittavat minua niitä lukevat tosikot.
Zombi-armeija voisikin olla Israelin armeijalle liian kova pala. “‘Cause This Is Thriller, Thriller Night
And No One’s Gonna Save You From The Beast About
Strike”