Keskustan Petri Neittaanmäki oli tarjoutunut maksamaan osan remonttimiehen palkasta antamalla tälle alkuperäiskappaleita pitämistään keskustapuolueen linjaa käsittelevistä puheista. Remonttimies kuitenkin kieltäytyi ammattietiikkaansa vedoten.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on Lehden saamien tietojen mukaan maksanut pimeästi siivoojalle. Räsänen perustelee tekoaan sillä, että kristillisdemokraattien tavoitteena on johdattaa Suomi takaisin pimeään keskiaikaan.
Kenties pimeimmin työstä on maksanut kokoomuksen Ben Zyskowicz, joka maksoi 1980-luvun lopulla useita kertoja lapsenvahdin palkkion mustaan PVC-haalariin pukeutuneena. Hän myös lauloi koko maksutoimituksen ajan juutalaista kansansävelmää Hava Nagilah.
Se oli kyllä todella pimeää. Käyn vieläkin psykiatrilla, päivittelee nimettömänä pysyttelevä lapsenvahti.

Lokakuu 20th, 2006 at 12:27
Suomalaiset kansanedustajat ovat tunnustaneet saavansa verotonta kulukorvausta ilman että heidän tarvitsee esittää kuitteja todisteeksi. Samantapainen systeemi on myös MEPeillä matkakulujen suhteen.
Lokakuu 20th, 2006 at 13:40
Siitähän hänen nimensäkin tulee: Pen Vikram Cyskovits.
Lokakuu 20th, 2006 at 14:30
Itse kerran melkein maksoin lamppua vaihtamaan tulleille neljälle teekkarille pimeässä, mutta onneksi vinttini ei ollut ollenkaan pimeänä, joten tajusin, ettei se eteisen valo edelleenkään toimi! Tapahtuman jälkeen minulle selvisi, että olisin tarvinnutkin vielä viidennen teekkarin pitelemään lamppua.
Lokakuu 20th, 2006 at 18:44
Olen kuullut tai lukenut jostain, että jääkaapin valo menisi pimeäksi jääkaapin oven sulkeuduttua. Onko se totta?
Kyllähän kansanedustajien tarpeen maksaa pimeänä ymmärtää, kun ottaa huomioon millaisella palkalla ne raukat joutuvat kituuttamaan.
Oletteko koskaan syöneet maksaa pimeästi?
Lokakuu 20th, 2006 at 20:43
Tuolla voi ainakin syödä pimeässä. Varmaan saa maksaakin. Siis maksaa pimeässä, eiku syödä maksaa pimeässä vai maksaako muuten vain vitusti.
Nyt mä oon jo ihan pihalla itekin…
Lokakuu 22nd, 2006 at 15:51
En nyt jaksa mailia lähettää, mutta miksette ole uutisoineet tätä?
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2006/10/478243
-Tilanne ravintolassa sujui yllättävän rauhallisesti. Poliisi käyttää tällaisissa tilanteissa taktisesti ns. murskaylivoimaa, Muuri toteaa.
Yskiikö lehden uutiskoneisto?!
Lokakuu 23rd, 2006 at 10:22
Eilen kaupassa asioidessani minuun meni saatana, ja ajattelin maksaa pimeästi. Niinkin pimeästi, että revin saman tien kymmeniä maksapaketteja auki ja sulloin niiden sisällön paitani sisään. Myyjähenkilötär näki tämän ja puuttui asiaan: - Hei ootsä ihan pimee? Maksa ensin!
Vittu joo.
Lokakuu 23rd, 2006 at 11:35
Kyllä se Ben on sitten pimee mies. Mutta kyllä se pimeys ja sitä mukaa myös kokoomus vielä joskus voittaa.
Lokakuu 24th, 2006 at 10:29
Ben Zyskowicz on niin pimeä henkilöitymä, että hänet voisi jopa kuvitella kuuluvan Sitheihin. Miettikää nyt Darth Zyskowicz!!
Lokakuu 24th, 2006 at 12:26
Räsänen maksaa luonnossa. Sitä pitäisi verottaa. Keppiä Räsäselle!