“Olemme keskittäneet etsintämme erääseen taalainmaalaiseen järveen, johon uskomme Valjakkalan piiloutuneen vuonna 1983″, toteaa rikoskomisario General Ettan.
Haminassa jatketaan paon yksityiskohtien selvittelyä. Lehden saamien tietojen mukaan Valjakkala olisi tatuoinut itseensä sekä huoneensa ikkunan että vankilaa ympäröivän 40-senttisen aidan pohjapiirrustukset.

Mitä paljastaa Petterson! Eikö Mannerheim ollutkaan homo?
se oli ac/dc, eli kaikki kelpasi
Paavilla ei osuutta Valjakkalan pakoon - Vatikaanin tiedottajan mukaan paavilla ei ollut osuutta julmaissulmaaja Juha Valjakkalan pakoon tai paljon muuhunkaan. Paavi on ollut lähipäivinä kotonaan, ja alibi on kunnossa. “Hälsningar till alla”, toivottaa paavi.
Ei se sitten uskaltanut mennä Ruåtsiin, ja oli helppo nakki napata Metroskoista.
Julmat Koiran Kynnen Leikkaajat -niminen terroristijärjestö sekä hieman alle 20 muuta terroristijärjestöä ilmoittivat myöhään torstaina olevansa Valjakkalan paon taustalla. “Niin no, eikös Kabul Maunulan ostarilta katsoen ole aika taustalla”, väisti JKKL-järjestön edustaja siirtomaakypäräisen toimittajan kiperät kysymykset.
Tarzanin epäillään olevan paon taustalla - Voimakkaat epäilykset kohdistuvat tässä vaiheessa Tarzaniin, apinoiden kuninkaaseen. Epäilyksiä herättivät erityisesti vankilan pihalta löytyneet norsun, apinan ja Maureen O’Sullivanin jäljet. On vielä selvittämättä oliko kyseessä Johnny Weissmuller vai jokin myöhemmistä reinkarnaatioista. Mikä sitten ajaa apinoiden kuninkaita tällaiseen? “Seikkailunhalu… päiväkotien naisvaltaisuus, miesmalien puute, videopelit, 1920-luvun elokuvat”, toteaa psykologian emeritusprofessori Syy J. A. Seuraus.
Paavin selitys ei tunnu uskottavalta. Näin sen juuri telkkarissa halaamassa ortodoksisen kirkon patriarkkaa Istanbulissa. Kotonaan, hmm…
Kaksitoista hampaisiin asti aseistautunutta paavia ja osasto Karhun mäyräkoiraryhmä nappasi Nikitan pipot silmillä eilisiltana. Rikollinen nero Fouganthine löytyi samasta asunnosta missä hän yleensäkin viettää lomansa ja “lomansa”.
Viimeisimpien tietojen mukaan Valjakkala on asiointilomillaan ollut yhteydessä Litvinenkoon. FSB huiputti Valjakkalan lähtemään “omalle lomalle”, ja sen aikana agentit sujauttimat Poloniumia koti-Pizzasta tilattuun börek-annokseen. Virallinen selitys itsemurhayrityksestä on vain Tehtaankadun puulaakin nuoleskelua.
Sivut: « 1 [2] Kaikki
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>