Muut

Lehden perinteinen suuri kirjoituskilpailu

Tule kirjoittamaan historiaa!

Samizdat-konserni julistaa Lehden suuren kirjoituskilpailun alkaneeksi. Kirjoituksen otsikko ja tyylilaji ovat vapaat, teemana on ”kotiväkivalta, uskonto ja isänmaa”. Kilpailun tämän vuoden suojelijana toimii Kansallinen Kokoomus, onhan kyseessä niin sanottu Kari Häkämies -juhlakilpailu.

Kaikkiin kilpailusarjoihin voi osallistua vuoden 2006 loppuun saakka. Kilpailutyöt tulee julkaista jossain koti- tai ulkomaisessa päivälehdessä millä tahansa osastolla, esimerkiksi yleisönosastolla. Tekstissä tulee käyttää ainakin kahta seuraavista ilmaisuista: ”Työelämän joustot”, ”Huhtiniemi”, ”Arno Kotro” ja ”Enemmän kuin”. Kirjoitukselle eduksi katsotaan useammankin ilmaisun käyttäminen, sekä romanttisen kansallissosialistinen asenne. Julkaiseminen tulee todistaa esimerkiksi linkillä sähköiseen lehteen tai kertomalla, mistä Samizdat-konsernin henkilökunta saa käsiinsä numeron, jossa teksti on julkaistu.

Kilpailusarjat ovat 7-päiväiset sanomalehdet, 9-12 -vuotiaat, vammaisten oma sarja, mestis, kevyt välisarja, isä-ei-voitele-suksia-ja-itkettää-hiihtäessä -sarja, pakosarja ja naiset alle 150 kiloa. Edellisvuosina kilpailu on ollut kovatasoinen: voittajiksi ovat kohonneet Olli Kivinen ja Erkki Laatikainen Helsingin Sanomien ja Keskisuomalaisen sivuilla julkaisemillaan mainioilla teksteillä, jotka monet ovat ottaneet aivan täydestä.

Kilpailun voittaja palkitaan julkisuuden ja kehujen ohella arvokkaalla Lehti-t-paidalla, johon koko toimitus on hionnut. Kaikkien osanottajien kesken arvotaan lisäksi omakustannelounas ilman Lehden toimitusta.

32 Responses to “Lehden perinteinen suuri kirjoituskilpailu”

Sivu: [4] 3 2 1 » Show All

  1. 32
    teemu Says:

    mulla on iso muna

  2. 31
    Aki ja Turo Kaurismäki Says:

    Hehän ovat kuin kaksi Saulia!

Sivu: [4] 3 2 1 » Show All

Leave a Reply