“Ottaen huomioon etteivät Paasonen ja Ellen Jokikunnas osaa yhtään mitään, on Toivolan ihan oikea meriittilista järkyttänyt monia”, toteaa tutkija Georg Schlierenzauer jopa 40 prosenttia aiempaa heleämmin.
Schlierenzauerin, joka tunnetaan myös salanimellä Lars Bystöl, mukaan onkin ollut noin 50-prosenttisesti entistä helpottavampaa havaita, että Idols Extra -ohjelman vetäjäksi on valittu totaalisen nolla ilmestys nimeltä Janne Kataja. Hän kertoo, että monilla tahoilla pelättiin, että ihmisten palkkaaminen kaveripohjalta televisioon olisi loppunut Jaajo Linnonmaahan ja muihin Wallu Valpion kännikavereihin.
“On suorastaan 30-prosenttisesti ilahduttavampaa huomata, että täysin vailla esiintymistaitoa, karismaa, huumorintajua tai kykyä saada teinitytöiltä voi päästä isoon rooliin televisiossa. Radiokanavilla usein vaaditaan edes jälkimmäistä taitoa”, Bystöl huomauttaa.
Myös Lehti toivoo kaikkien esiintymishaluisten nuorten naisten ottavan nopeasti yhteyttä toimitukseen, mielellään kuvan kanssa. Laulutaidosta ei niin väliä, mutta senhän te tiedätte jo Idols-kisasta.

Tammikuu 4th, 2007 at 21:49
Yllättävän vaikeaselkoinen uutinen televisiota katsomattomalle. Kuka esimerkiksi on Bystöl?
Tammikuu 4th, 2007 at 22:12
Mikä vitun Bystöl?
Tammikuu 4th, 2007 at 23:34
Anneli Lipponen ja Paavo Jätteenmäki sopisivat Idiots-juontajiksi kuin silmukka kaulaan.
Tammikuu 5th, 2007 at 10:06
Lars Bystöl, menneiden aikojemme neljänneksi kovin mäkihyppääjä!
Tammikuu 5th, 2007 at 13:11
Jani Toivola on homoneekeri!! Homoneekeri mainittu.
Tammikuu 5th, 2007 at 14:00
Jone “Johannes” Nikula purskahti itkuun. Idolstuomari Jone “Jouko” Nikula itki sydäntä särkevästi kun 16-vuotias lukiolainen ja nuorisokuoro Laulutyttöjen jäsen Tiina-Marjukka haukkui nauraen Jone “Jouni” Nikulaa epäisänmaalliseksi, koukkunokkaiseksi avuttomaksi tanssijaksi joka tunkee itseään jokaiseen ohjelmaan viisastelemaan. “Vitut minä siltä tekopyhältä wannabe rokkarilta anteeksi pyydän!”, kommentoi Tiina-Marjukka kohua.
Tammikuu 5th, 2007 at 18:56
mikä mahtava uutinen
Tammikuu 6th, 2007 at 5:17
hawhaw vaan ja miaumiau
Tammikuu 10th, 2007 at 10:27
Miksi uutisessa ei puhuttu Ellen Jokikunnaan pillusta? Täähän oli ihan paska.