Kotimaa, Politiikka

Hallitus verotuksella köyhyyttä vastaan

Suomen hallitus suuntaa tulevaisuudessa suuremman osan haittaveroista suoraan köyhyyden vastaiseen taisteluun. Suunnitteilla on kirjava joukko erilaisia haittaveroja, joista toivotaan menestysreseptiä köyhyyttä vastaan. Suunnitteilla on ainakin vuokra-asumisen, halpojen vaatteiden, kotimaisen iskelmämusiikin, halpatuotantohuonekalujen sekä sika-nauta-jauhelihan verotuksen kiristäminen.

Köyhyys on maassamme merkittävä ongelma, ja parhaiten köyhyyttä vastaan voidaan taistella suuntaamalla valtion toimet suoraan ruohonjuuritasolle., linjaa valtiovarainministeri Eero Heinäluoma.

Köyhyyden vastaisen taistelun ei uskota onnistuvan pelkällä kepillä, siksi hallitus lupailee myös porkkanaa. Samalla kun köyhyyden suosiota pyritään vähentämään, yritetään rikkaudesta tehdä houkuttavampaa.

Yksinkertaisesti sanoen, esimerkiksi jauhelihasta ja einespitsoista saatavien verotulojen turvin voidaan esimerkiksi G.W. Sundmansin A la carte -listasta tehdä verovähennyskelpoinen pääomatuloverotuksessa, maalailee Heinäluoma.

“Rikkaus ei vielä
riittävän houkuttelevaa”

Taannoinen varallisuusveron poisto ei ole tuoreimpien tilastoiden valossa tehnyt rikkaudesta riittävän houkuttelevaa, sillä harva suomalainen on mukavuudenhalussaan viitsinyt luopua totutusta köyhänelämästään. Heinäluoman mukaan tulevaisuuden hallituksella riittääkin haastetta kansalaisten innostamisessa hylkäämään köyhyytensä. Pääomatulojen tasaverotuksella on pyritty purkamaan kannustinloukkuja pörssisijoittamisen tieltä. Trendi onkin Heinäluoman mukaan lupaava:

Määrällisesti katsoen pääomasijoittamisesta on tullut suositumpaa, mutta naurettavilla panoksillahan siellä köyhät vielä pelaavat. Köyhien osuus päivänkaupassa ja valuuttakeinottelussa on edelleen liki nolla.

Haastettelun lopuksi Heinäluoma suostuu vielä kommentoimaan vaalikeskustelua:

Kävi vaaleissa, miten kävi, voin luvata että Suomea johtaa seuraavallakin kaudella toimiva porvarihallitus, myhäilee Heinäluoma rasvaisia käsiään pahaenteisesti yhteen hieroen.

Tilaa Aikakaus-Lehti, 4 nroa / 30 eur.

25 Responses to “Hallitus verotuksella köyhyyttä vastaan”

Sivu: [3] 2 1 » Show All

  1. 25
    jorma yypänaho Says:

    Missä on nuorison tulevaisuus, kun kaupungilla humalassa pyöriminen ilman kotiintuloaikoja ja valvontaa alkaa yhä nuorempana? Näiden nuorten pitäisi selvitä aikuisikään työkuntoisina ja -haluisina sekä ottaa vastuu myös yhteisten asioiden hoitamisesta. Usein asenne on valitettavasti itsekäs ja vallalla on henkinen laiskuus. Odotetaan, että yhteiskunta maksaa ja huolehtii. Ja päättäjien on puututtava rappion merkkeihin ajoissa.

  2. 24
    YK:n imeväisasiamies Says:

    Ha, ha, vai että Lehti ei saisi ottaa kantaa? Mistä tämä tällainen ajattelu oikein on kotoisin? “Te olette Ammattilaisia, joten teillä ei saa olla omia mielipiteitä, maksaa, keuhkoja eikä varsinkaan sydäntä.”.

    No, kaitpa valittajat voivat valittaa Lehden kustannusyhtiölle. Jos onnistutte siinä erityisen hyvin, saatatte ehkä saada aikaan Lehden painobudjetin leikkaamisen!

  3. 23
    Lard Ulrich Says:

    Ei anneta anteeksi.

  4. 22
    Hannu Karpo Says:

    Tuntuu kuin Lehti menettäisi välissä otettaan ja sortuu kirjoittamaan oikeantuntuistakin kannanottoa, mutta annettakoon se anteeksi näin hienojen tekstien tapauksessa.

  5. 21
    Piia-Noora Kauppias Says:

    Jotkut väittävät, että köyhilläkin on jonkinlainen ihmisarvo, vaan eipä se heistä juuri rikkaampia tee.

    Terveisin Piia, köyhien asemasta päättävä osakemarkkinamiljonäärin tytär.

Sivu: [3] 2 1 » Show All

Leave a Reply