“Olemme saaneet yleisöltä vihaista palautetta, jonka mukaan Tietäjä muistuttaisi erehdyttävästi hirveää skeidaa”, kommentoi Ylen pääjohtaja Mikael Jungner tuoreinta skandaalia.
Internetissä on jo useita päiviä kiertänyt linkki videoon, jossa esitetään rinnakkain Katran viisua sekä isoa kasaa höyryävää hevosenlantaa. Asiantuntijoiden mukaan samankaltaisuuksia on runsaasti, sillä kumpikin kuulostaa aivan kammottavalta, eikä kummankaan esittäjä osaa laulaa sitten pätkääkään. Hevosta on tosin kiitelty kohtuullisesta fraseerauksesta.
Tietäjä-kappaleen tekijöinä ovat viihteen moniottelijat Risto Asikainen ja Ilkka Vainio, joiden tiedetään aiemminkin tuottaneen suuria määriä kamalaa sontaa.

vai lepakko? katra on naimisissa ihan miehen kanssa että sen voit unohtaa… katraa ihmisenä on ihan turha haukkua.. ekan levyn kappaleet oli toki aika kaupallista ”paskaa” mutta toisen levyn kappaleet on kuulemma enemmän ite tehtyjä ja paljon ”rohkeemmin” tehtyjä… eli TURVAT KIINNI!!!
Katra on karmeata kuraa.
Raiskasi Maamme-laulun pahemmin kuin kukaan koskaan, mm-kisoja edeltäneessä Suomi-Kanada harjoitusottelussa Hakametsässä.
Lisäksi off-topicina taitaa olla lepakko koko eukko.
Karmeaa, aivan karmeaa. Tällaiset “artistit” voisi kuopata jo ennen syntymistään.
Katra on aivan mahtava. Itse pidän ihan hirveästi ja keikoilla muutaman kerran olen käynyt. Katra sanoittaa kuullemma itse seuraavalle levylleen biisejä joten sitä kautta ette enää ainakaan voi Katraa haukkua. Katralla on ihana ääni.
Tämä on ihan törkeää Katraa kohtaan!
Katralla on ihana ääni ja mahtava persoona.
Yksityiselämän kaivelu on tietenkin ihan järjetöntä!
Jos ette pidä Katran musiikista MIKSI teidän täytyy haukkua itse Katraa?
Tutustukaa häneen ensin ja tulkaa sitten kertomaan mielipiteenne!!
Katran ripitys on vain hämäys, jolla saadaan huomio irti todellisen paskan ytimestä, kuten esimerkiksi Maki Kolehmaisen räpellyksistä, joita noin puolet näistä nenä-äänisistä euroviisukandidaateista on esittänyt karsinnoissa.
“Vittuuks se teille kuuluu, jos mun kappaleet on paskaa”, vahvistaa Maki epäilyt Korkeasaaren apinahäkistä.
No haloo. Miehet. Herätkää. Pienet ja kiinteät. Vähintään dööz puaääntz.
Törkeää verrata Katran euroviisukappaletta paskaan. Kyllä paskallakin on tunteet.
Eiköhän kotikenttäedun turvin tästäkin voitto väännetä. HKL kääntää kaikki linjansa ajamaan tuosta Areenan parkkialueen kautta ja portteja availlaan aina tarpeen tullen. Tarvittaessa kotijoukkueen Robert Schnabel taklaa vastustajan irti mikrofonista.
No kyllähän yhden kappaleen saa aina kopioida omaan käyttöönsä vaikkapa viisukarsinoissa.
Kevät tuli
vesi suli
Kirka sanoi
puli puli
Viime yön tapahtumien johdosta kaikki euroviisumaat lupasivat yhden varman säälipisteen “Suomen ainoan hyvän esittäjän” muistolle.
Se on kyllä Minun idea kokoillan elokuvaksi HEVOSENPASKA
KEVÄTSATEESSA.
Sille on anottu EU-tukea 100 milj.e.
Että EIPÄS plagioida, tai…
Mutta oliko se “vahvasti suojattu” plagiointia vastaan?
Euroviisuskandaali: Suomen tämänvuotinen kappale ei plagioinut Alice Cooperin Poisonia vaan jotain hollantilaista Nightwishiä.
Voisha sille kai maskeerata kunnon lollot?
Mikäs tämä Kama Sutra oikein on naisiaan - liekkö mikään aitoa - edes nuo A-kupit ?
Minä tiesin sen!
Aijjaa
Paskalla on tekijänsä ja näköjään myös esittäjänsä.
Katra FM on myös bulgarialainen radioasema.
Kuka plagioi ketäkin?
Katra on pieni kaupunki Intiassa. Joten kysymys kuuluukin että saako ulkoeurooppalainen kaupunki edustaa Suomea Euroviisuissa?
Minua häiritsee uutisessa ilmenevä vakava monimerkityksellisyys, joka tekee sisällön ymmärtämisen lähes mahdottomaksi. Laulua kuvaava substantiivi “paska” ja sitä modifioiva adjektiivi “järkyttävä” vaihtuvat 2. kappaleessa sanoihin “skeida” ja “hirveä”, ja 4. kappaleessa käytetään sanoja “sonta” ja “kamala”. Nyt on kysyttävä: onko näillä suora synonyyminen yhteys, joka mahdollistaisi tämänkaltaisen rakenteen käyttämisen virallisessa uuTiSTOIMAITUKSVITTUPASKASAATANA.
t. nimim. “maksan minäkin veroja”
Mutta melko pienet. Mainittu!
Minusta on ilkeää tällainen puhe. Kyllä Katra on ihana.
Tämä juttu kyllä vähän haiskahti hevosenleikiltä.
Miltä kuulosta iso kasa höyryävää hevosenlantaa? Ilmeisesti kammottavalta, onhan se uutisessa tietysti kerrottu…
Ettäkö Ile Vainio paskaa tuottaisi muuta kuin normaalit 200 grammaa päivässä? Mies joka on värkännyt sentään Nätti-Mykäsenkin levyt!
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>