Toimittaja: Adolf Stalin | 28.03.2007 | 10 lukijakirjettä
Suomen Postin nimi muuttuu Perse Oyj:ksi kesäkuun alusta alkaen. Postin kuluttaja-asiakkaille muutos ei näy, sillä suomalaisia kuluttajia palvellaan jatkossakin tutulla Posti-nimellä. Konsernijohtaja Jukka Alhon mukaan työntekijöitä kuitenkin kannustetaan nimenmuutoksen myötä “entistäkin paskempaan asiakaspalveluun”.
Nimimuutoksen taustalla on Alhon mukaan Postin muuttuminen viime vuosien aikana “perusarvonsa hukanneeksi pellefirmaksi”.
10 lukijapalautetta
on ihan perseestä kirjoitti 01.04.2007: +0
Uusimman tiedon mukaan myös useat muut suomalaiset yritykset aikovat vaihtaa nimensä. Alko tunnetaan jatkossa nimellä Oy Kusi Ab ja VR saa nimekseen PR (Paskat rautatiet). Energiayhtiö Fortumin nimeksi tulee Vitut mitään ekosähköä, ja varsinaisena yllätyksenä Paavo Väyrysen uusi nimi on Kiukutteleva pikkulapsi.
Makasiinipolttaja kirjoitti 30.03.2007: +0
Keskimääräinen itellankantaja jakaa päivittäin persettä 1600 kotitalouteen pääkaupunkiseudulla. Jyväskylässä asiakkaita on keskimäärin 950 ja jakopisteet sijaitsevat ulkosalla tien vieressä. Työntekijät ovat enenevässä määrin halvan työvoiman maista ja moni kantaa itellan lisäksi osa-aikaisena herpestä.
Jiri Parma kirjoitti 30.03.2007: +0
Taas tuli tältä rintamalta jobinpersettä: Perse ei ole enää entisensä.
lähtee kylille kirjoitti 29.03.2007: +0
Mitäs mitäs kun valmis nimikin olis postille ollut olemassa, suuren johtajan ja palvelujen uudistajan (heikentäjän) mukaan saatu kunnianimi PekkaVennamo. Alkusointuakin löytyis.
Jaa, mutta sehän tarkoittaakin samaa…
on humalassa kirjoitti 29.03.2007: +1
Rauhoittukaa, viikonloppuna voidaan olla taas itellat olalla.
Kaatuva puu kirjoitti 29.03.2007: +0
Minulla on käytössä useampi sähköitellalaatikko. Vai oliko se sähköperselaatikko? Sähköitellalaatikko?
Ja ennen kuin kukaan muu ehtii: enemmän kuin itellalaatikoista, tykkään tissilaatikoista. En kuitenkaan laatikkotisseistä.
K.O.K kirjoitti 29.03.2007: +0
Saitko paljon persettä tänään?
S.D. kirjoitti 29.03.2007: +1
“Postin kuluttaja-asiakkaille muutos ei näy, sillä suomalaisia kuluttajia palvellaan myös jatkossa tutulla Posti-nimellä.”
No milläs helvetin nimellä meitä muuten voitaisiinkaan palvella? Eikös posti ole vähän niin kuin sitä mitä Postin tehtävänä on laittaa postilaatikkoon? Vai rupeaako kohta Itella tuomaan itellaa itellalaatikkoon? Tuliko paljon itellaa tänään?
kirjoitti postikortin kirjoitti 28.03.2007: +0
“Pois, pois postin tieltä. Posti se kulkee keskellä tiedonvaltatietä.”, rallatteli Postin tiedottaja Minäolen Pikkupoikaposteljooni ilmoittaessaan Postin siirtävän kaiken toimintansa Kiinaan.
Makasiinipolttaja kirjoitti 28.03.2007: +1
“No sanotaanko vaikka niin, että nyt tehdään bisnestä ja tähdätään ulkomaille ja sitä rataa”
-Matti Nykänen ryhtyessään strippariksi
Uusimman tiedon mukaan myös useat muut suomalaiset yritykset aikovat vaihtaa nimensä. Alko tunnetaan jatkossa nimellä Oy Kusi Ab ja VR saa nimekseen PR (Paskat rautatiet). Energiayhtiö Fortumin nimeksi tulee Vitut mitään ekosähköä, ja varsinaisena yllätyksenä Paavo Väyrysen uusi nimi on Kiukutteleva pikkulapsi.
Keskimääräinen itellankantaja jakaa päivittäin persettä 1600 kotitalouteen pääkaupunkiseudulla. Jyväskylässä asiakkaita on keskimäärin 950 ja jakopisteet sijaitsevat ulkosalla tien vieressä. Työntekijät ovat enenevässä määrin halvan työvoiman maista ja moni kantaa itellan lisäksi osa-aikaisena herpestä.
Taas tuli tältä rintamalta jobinpersettä: Perse ei ole enää entisensä.
Mitäs mitäs kun valmis nimikin olis postille ollut olemassa, suuren johtajan ja palvelujen uudistajan (heikentäjän) mukaan saatu kunnianimi PekkaVennamo. Alkusointuakin löytyis.
Jaa, mutta sehän tarkoittaakin samaa…
Rauhoittukaa, viikonloppuna voidaan olla taas itellat olalla.
Minulla on käytössä useampi sähköitellalaatikko. Vai oliko se sähköperselaatikko? Sähköitellalaatikko?
Ja ennen kuin kukaan muu ehtii: enemmän kuin itellalaatikoista, tykkään tissilaatikoista. En kuitenkaan laatikkotisseistä.
Saitko paljon persettä tänään?
“Postin kuluttaja-asiakkaille muutos ei näy, sillä suomalaisia kuluttajia palvellaan myös jatkossa tutulla Posti-nimellä.”
No milläs helvetin nimellä meitä muuten voitaisiinkaan palvella? Eikös posti ole vähän niin kuin sitä mitä Postin tehtävänä on laittaa postilaatikkoon? Vai rupeaako kohta Itella tuomaan itellaa itellalaatikkoon? Tuliko paljon itellaa tänään?
“Pois, pois postin tieltä. Posti se kulkee keskellä tiedonvaltatietä.”, rallatteli Postin tiedottaja Minäolen Pikkupoikaposteljooni ilmoittaessaan Postin siirtävän kaiken toimintansa Kiinaan.
“No sanotaanko vaikka niin, että nyt tehdään bisnestä ja tähdätään ulkomaille ja sitä rataa”
-Matti Nykänen ryhtyessään strippariksi
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>