Kotimaa, Politiikka

Vanhanen jakoi hallitukseen pyrkijöille seitsemän kysymystä

Hallitustunnustelijaksi valittu keskustan Matti Vanhanen jakoi eduskuntaryhmille torstaina seitsemän kysymyksen listan, jonka avulla hän pyrkii selvittämään, keiden kesken hallitusta voidaan ryhtyä muodostamaan.

Vanhasen kysymykset ovat laajoja. Ensimmäisessä tiedustellaan, millä keinoin pitäisi vahvistaa talouskasvua, alentaa työttömyyttä, tukea suotuisaa aluekehitystä ja edistää alligaattoreiden asemaa.

Toiseksi kysytään, mikä on eduskuntaryhmien lempiruoka.

Kolmanneksi pyydetään arviota uuden eduskunnan seksikkäimmästä jäsenestä. Vanhanen arvioi, että viimeistään tämä kysymys tuo esiin puolueiden välisiä mielipide-eroja.

Neljänneksi kysytään, mikä on Assyrian pääkaupunki.

Viidenneksi Vanhanen pyytää eduskuntaryhmiltä 150 sanan ainetta aiheesta: “Miten kansa saadaan kannattamaan Nato-jäsenyyttä?”

Kuudenneksi Vanhanen kysyy, mikä on ruskea ja lentää taivaalla.

Lopuksi tiedustellaan, onko eduskuntaryhmällä ehdottomia kynnyskysymyksiä joko ohjelman tai hallituspohjan suhteen ja onko ryhmä valmis osallistumaan julkisten palvelujen alasajoon, ekosysteemien hävittämiseen, kansanmurhaan sekä kansanvallan halveksuntaan “reilussa enemmistöhallitushengessä”.

Eduskuntaryhmien toimitettua vastauksensa Vanhanen ryhtyy valmistelemaan perustuslain muutosta, joka mahdollistaisi Suuren Cthulhun nimittämisen Suomen pääministeriksi.

Tilaa Aikakaus-Lehti, 4 nroa / 30 eur.

9 Responses to “Vanhanen jakoi hallitukseen pyrkijöille seitsemän kysymystä”

  1. 1
    Joku vaan Says:

    Ette vieläkään ole päässet siitä yli? Ymmärrän kyllä ja tiedän miltä teistä tuntuu, äänestinhän sentään porvareita. Mutta kyllä teidän kannattaa kohta hakea jo ammatiapua joko psykiatrilta tai keskustan/kokoomuksen puoluetoimistosta.

  2. 2
    Kaatuva puu Says:

    Paavi pääministeriksi!

  3. 3
    Vitsi Says:

    Mikä on kuudennen kysymyksen vastaus!?

  4. 4
    Neurovelho Says:

    Matti Vanhanen (kesk) aloitti hallitustunnustelut nummelalaisessa baarissa, missä hän tunnusteli kansanedustaja Merikukka Forsiusta (vihr).

    Silminnäkijöiden mukaan Vanhanen (deitti.net) esitti Forsiukselle (Jokerit) kaksi kysymystä: Syötkö sipulia? ja Otatko kakkoseen?

  5. 5
    on vitun kyllästynyt punertavaan natinaan Says:

    Minä en voi käsittää, miten te edelleen viitsitte valittaa (todennäköistä) hallituspohjaa. Kunnioitettiinko kansanvaltaa jotenkin erityisemmin silloin, kun demarit, vasemmisto ja vihreät istuivat samassa (sateenkaari)hallituksessa?
    Haukkuisitte edes Väyrystä. Se on ihan oikeasti huolestuttava aihe kotimaan päivänpolitiikassa
    Minun täytyy olla jotenkin masokistinen, kun luen näitä päivästä toiseen.
    Tehkää palvelus lukijakunnalle ja hankkikaa sitä edellämainittua apua. Tai lobotomia.

  6. 6
    Ei pysty eI Says:

    1: Kepillä, kepillä, kepillä, porkkanalla, eiku makkaralla

    2: Perunamuusi ja murusoosi

    3: Merikukka Forsisus, vink

    4: Ninive

    5: Eihän ole pakko kirjoittaa, jos käsi on kipsissä?

    6: Rustunut teräsmies tai Peräsmies

    7: Noh, Karjalasta ei luovuta ja muuten kyllä

  7. 7
    Joe Cock Says:

    Ehkä lopulta eduskunta implementoi Tamperelaisen paikallispoliitikko Seppo Lehdon vision Suur-Suomen palauttamiseta entisaikaiseen loistoonsa. Ryssäläisten tahojen poistaminen sekä rikoksella Suomelta vallattujen Karjalan ja Anuksen alueiden palauttaminen tulisi olla karjalaisen kansamme ensisijainen prioriteetti.

  8. 8
    Harmaasusi Says:

    …lopuksi Vanhanen:
    Minä muistuttaisin vielä kaikkia teitä ennen kuin te poistutte, tämä oli tuolla miesten huussin seinässä:
    “Vasta kun alkaa ymmärtämään, tietää olleensa tyhmä.”
    Ti-tietääkö joku mitä se tarkoittaa?

    Heh-heh! Me ollaan pojat kuin ne sokeat siellä pimeässä
    huoneessa jotka etsivät mustaa kissaa, jota siellä ei ole
    ja löytävät sen!
    Tämä on nyt tässä!
    http://harmaasusi.vuodatus.net/blog/509132

  9. 9
    Charles Dexter Ward Says:

    iä iä Cthulhu fthang

Leave a Reply