“Valitsemamme henkilö, Nainen, oli hakijoista selvästi pätevin ja kokenein. Lisäksi hänellä oli tuoreita näkemyksiä lehden tekemisestä, joita mediakilpailun kiristyessä ehdottomasti kaipaamme. Emme tarvitse tänne mitään poliittisia käsikassaroita tai jonkun entisen pomon veljenpoikia”, sanoi lehden Hallituksen Puheenjohtaja.
Samaisessa hallituksen kokouksessa päätettiin samalla muuttaa aiemmin tehtyä esitystä yhtiön osingonjaosta. Suurten osinkojen sijaan yhtiön voittoja käytetään entistä enemmän lehden oman väen hyväksi.
“Aikomuksemme on ensisijaisesti panostaa päätuotteeseemme, paperilehteen, ja sen toimittajien jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Pyrimme myös vakinaistamaan pätkätyöntekijöitä ja satsaamaan erityisesti laadukkaaseen journalismiin, ei mainostajien nuoleskeluun”, puheenjohtaja jatkoi.
Myös monet muut suomalaislehdet aikovat lähivuosina pestata johtoonsa naisen.

Huhtikuu 1st, 2007 at 20:10
oi jospa.
Huhtikuu 1st, 2007 at 20:57
Äänenstän tätä
Huhtikuu 1st, 2007 at 22:09
Nyt olette ymmärtäneet väärin. Maakuntalehdissä on otettu mallia Pohjois-Korean suuresta johtajasta, ja päätoimittajien avuksi on perustettu täydellisen tyydytyksen neuvosto jonka johtavaksi tyydyttäjäksi kelpaa nainen (paitsi Affenanmaalla).
Huhtikuu 2nd, 2007 at 8:36
Tämä se oli se THE aprillijuttu. Rakas Johtaja, Suomenselän Nero, päätoimittaja Erkki Laatikainen käytti viikonlopun pääkkärissään jälleen laatikaisuudellista sanaa “otteellisuus” ja varmisti otettaan vallan jäykästä kahvasta, joka sykkivänä odottaa jo ujoa toimitussihteerikköä.
Huhtikuu 15th, 2007 at 11:02
Mitäs tiedostavuusirtopisteitä tällä uutisella yritetään poimia? En ole huomannut teilläkään yhtään naista kirjoittajanimimerkkien joukossa. Maakuntalehtiä taitaa olla aika helppo lyödä sovinistileimalla, mutta osuiko pilkka nyt vähän omaan nilkkaan?