Parhaina vuosinaan neljä kertaa nykyistä suuremman Arajärven alamäki alkoi hänen pestauduttuaan töihin opetusministeriöön vuonna 1972, ja jyrkkeni sosiaali- ja terveysvaliokunnan sekä talousvaliokunnan sihteerien toimissa eduskunnassa vuodesta 1984 alkaen. Tutkijat varoittivat tuolloin jo puoleen kutistunutta Arajärveä uhkaavasta tuhosta, mutta suunta on näihin päiviin asti jatkunut vääjäämättä kohti totaalista kuivumista.
1990-luvun lopussa virka toimeentuloturvan selvitysmiehenä ja myöhemmin aikuisopiskelun toimeentulojärjestelmien ja maksujen sekä aikuiskoulutuksen verotuksen selvitysmiehenä enteilivät jo tulevaa. Suuren yleisön tietoon Arajärvi nousi vuonna 2000 hänen avioiduttuaan Suomen presidentin Conan O`Brienin kanssa. Mitättömyydellään suomalaisetkin huolestuttaneen Arajärven pelastamiseksi on viime vuosina laadittu erilaisia strategioita, joita nyt saadun rahoituksen turvin päästään toteuttamaan.
Arajärven kohtalo on YK:n selvityksissä listattu kaikkien aikojen pahimmaksi ihmisen aiheuttamaksi ympäristökatastrofiksi.

Huhtikuu 10th, 2007 at 10:13
1500000 suomalaista on kuollut Paavo Väyrysen poliittisen uran aikana.
Tämä olisi suuri kansanmurha ja Uutinen muualla , mutta Suomessa ei asiasta ole puhuttu kuin salaliitoteoria-piireissä.
Paavolle on kyllä anottu joitakin ansiomitaleja, eläkemenojen
pienentämisestä.
Huhtikuu 10th, 2007 at 10:46
Onhan jo vanha tieto, että Arajärvi on kuivunut, koska Aravirta on tehnyt töitä puuvillaplantaaseille.
Huhtikuu 10th, 2007 at 11:33
Arajärjellä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin pysytellä hoikkana poikana. Jos hän lihoisi suuresti, hänestä tulisi presidentinlinnan uusi
MaraJärvi
Tai kansainvälisemmin:
Jasser ara Fat
Huhtikuu 10th, 2007 at 11:36
Se on tämä Suomen maaseudun punamultamaa sen verran hapokasta tavaraa, että siihen maatuu jopa Paasikivi.
Huhtikuu 10th, 2007 at 20:13
Perrtti, söiks lautasen tyhjäksi ? t: Tarrja
Huhtikuu 10th, 2007 at 20:31
Tää on hyvän makunen tästä mie tykkään