“Peñasol-pullon jälkeen isi tykkää jutella mukavia ja vähän hassutella”, kertoo Mette-Maarit, 6 vuotta.
Tutkijoiden mukaan on järkyttävää, kuinka kohtuuttomasti alkoholia käyttävien vanhempien mainetta mustamaalataan joukkoviestimissä. Raportin mukaan moni vanhempia syyllistävä unohtaa, kuinka rankkaa elämä sinappikoneen kanssa voi olla.
“Kuka meistä ei olisi joskus tirpaissut pikkuäpärää turpaan perjantai-iltana?” kysyy professori Perse-Arska Tolopainen.
Tolopainen muistuttaa myös, että vanhempien alkoholismi voi olla koko perhettä yhdessäpitävä voima, jonka poistaminen johtaa sosiaalisen pahoinvoinnin kasvamiseen.

Huhtikuu 12th, 2007 at 19:25
Olen saanut lapsena selkääni, eikä siitä jäänyt traumoja. Minusta tuli hyvä ihminen.
Lapsi ei tottele, jos häntä ei kuriteta.
Lapsi ei opi erottamaan hyvää ja pahaa, jos sitä ei hänelle kurittamalla opeteta.
Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan, joka rakastaa, kurittaa häntä jo varhain.
Huhtikuu 13th, 2007 at 12:28
23.12 Isi otti heti aamusta.
24.12 Isi sammui kuusen alle.
25.12 Isi ampui haulikolla äidin ja meidät.
Huhtikuu 13th, 2007 at 17:04
Kelpo kasvattaja: Ei minua erityisemmin kuritettu lapsena, kyllä kuitenkin kasvoin ihan ok.
Huhtikuu 14th, 2007 at 13:16
JW: Ehkä sinä et tiedä olevasi paha ihminen. Sinulla on vielä aikaa parantua. Soitan hetken kulutta ovikelloasi ja tuon esitteitä digitelevisiosta. YLE rakastaa sinuakin.
Huhtikuu 16th, 2007 at 13:11
oi niitä aikoja kun Peñasol oli alkon halvinta viiniä. muistot nuo kultaiset oi oi oi!!
Huhtikuu 17th, 2007 at 12:58
(TIEDE) Pienten lasten vanhemmille suositellaan Sorbusta
Pienten lasten vanhempien on syytä käyttää uniongelmiinsa Sorbusta mieluummin kuin mietoja alkoholijuomia ehkäistäkseen sen saatanan kiljuvan kakaran aiheuttamaa univajetta. Näin on, mikäli uskomme Stakesin tutkimusyksikön “Viina, kulttuuriset merkitykset ja pornon narratiiviset dispositiot” julkaisemaa selvitystä, ja minkäs helvetin takia me sitä uskoisimme.
Huhtikuu 22nd, 2007 at 3:44
Mitä kasvatukseen tulee, niin vapaakasvatuksessa on kasvattamattomuuteen verrattuna se perkeleen paha ongelma, että huutavista kakaroista kasvaa totaalisen surkeita aikuisia, jotka sitten tunkevat jopa eduskuntaan asti pilaamaan muidenkin elämät.
Kasvattamattomuus taas jättää kakarat oman onnensa nojaan ilman riskiä, että niistä koskaan kehittyisi mitään huutavaa paskasäkkiä kummempaa.