Kotimaa

Väyrynen tapaa korkeinta neuvostojohtoa jo toukokuussa

(1984–85) Vastavalittu ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.) odottaa uutta tehtäväänsä suurella innolla. Vanha konkari näkee Suomen kauppapoliittisen aseman nykyisessä tilanteessa erittäin haastavana.

Väyrysen mukaan Suomen tulisi nykyistä enemmän hakea kauppakumppanuuksia myös Länsi-Euroopan ulkopuolelta. Tuoreen ministerin ensimmäinen vienninedistämismatka suuntautuukin jo toukokuussa itänaapuriin, missä hän tapaa kaikkein korkeinta neuvostojohtoa.

“Tunnen henkilökohtaisesti pääsihteeri Juri Andropovin sekä muita korkeita puolueen jäseniä. Uskoisin, että juuri nämä hyvät idänsuhteet ja niiden painottaminen ovat suurin ero minun ja edeltäjäni toimintatavoissa”, Väyrynen sanoo.

Väyrysen mukaan Neuvostoliitto pysyy jatkossakin suurvaltana — mikään ei viittaa muunlaiseen kehitykseen. Väyrynen ei usko, että Länsi-Euroopan integraatio syvenisi nykyisestä, ei ainakaan siten, että että sillä olisi vaikutuksia Suomen asemaan.
“Pienen valtion on syytä painottaa hyviä suhteita nimenomaan Neuvostoliittoon”, Väyrynen miettii.

Lehden saamien tietojen neuvostojohtaja Andropov on jo luvannut ostaa Suomesta 15 miljoonaa paria saappaita kokoa 43, kymmenen miljoonaa Tiklaksen harmaata toppatakkia sekä 2000 kilometriä kettinkiä. Lisäksi vireillä on erilaisia rakennusprojekteja. Ostot suoritetaan kahden seuraavan viisivuotiskauden aikana.

————

HUOMAUTUKSIA:

    NKP:n pääsihteeri Juri Andropov kuoli haastattelun aikana. Hänen seuraajakseen on valittu politbyroon jäsen Konstantin Tšernenko.

————

HUOMAUTUKSIA #2:

    NKP:n pääsihteeri Konstantin Tšernenko kuoli jutun kirjoittamisen aikana. Hänen seuraajastaan ei vielä ole selvyyttä.

17 Responses to “Väyrynen tapaa korkeinta neuvostojohtoa jo toukokuussa”

Sivu: [2] 1 » Show All

  1. 17
    Vesa Salmi » Archives » Paavo ei aikaile Says:

    [...] [...]

  2. 16
    Kauko Ranta Says:

    Tosin Zirinovskin lausunto käsitettiin väärin. Todellisuudessa hän lupasi Suomen liitettäväksi takaisin Viipuriin eikä toisinpäin.

  3. 15
    Melsor Vragnarodavitz Gavno Says:

    Miksei tohon sovi killiovinen?
    Vladimir Zirinovski on kuulemma luvannut Karjalan tai ainakin Viipurin takaisin Suomelle. No niin Paavo! Se on sitten näytön paikka Laatokan länsirannan uudisasutuksen poistamisen kanssa.
    Nyky-Kannaslaisten paluumuuttoa entisille kotiseuduilleen on tuettava.

  4. 14
    bukowski Says:

    1936 saimme viimeksi nauttia kokoomuslaisesta ulkoministeristä.
    Ei mennyt kun muutama vuosi kun iso naapurimme hermostui, jos hyvin käy niin ilkka, globalisaation hengessä, pistää vielä paremmaksi ja hermostuttaa ööö, vaikka san marinon.

  5. 13
    Urpo Leppänen (ja Risto Kuisma) Says:

    Tajuatteko te yhtään että Väyrysen pilkkaaminen on ihan koulukiusaamiseen verrattava ilmiö? Lyödään puolustuskyvytöntä.
    Vitun pellet.

  6. 12
    Kupari Says:

    Hietaniemen hautausmaalla nähtiin viime yönä kaksi epäilyttävää hiiviskelijää, jotka kiertelivät suuren valtionpäämiehemme Urho Kekkosen haudan ympärillä. Lyhyemmän nähtiin tupruttelevan minisikareita, pidemmästä ei juuri saatu havaintoja hänen maastouduttuaan kumman hyvin harmaisiin hautakiviin. Heidän nähtiin suorittavan merkillisiä okkultistisia rituaaleja ja kuultiin toistavan Howard Phillips Lovecraftin kirjoista tuttuja kuolleiden henkiinherätyskutsuja.
    Mitä saatanallisia juonia maassamme punotaankaan, ja mitä tämä tarkoittaa yhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta?

  7. 11
    Kaatuva puu Says:

    Hei te siellä hyppyrimäen huipulla (tai montussa), eipäs maalailla piruja rinteeseen!

Sivu: [2] 1 » Show All

Leave a Reply