Kanerva aikoo kertomansa mukaan lämmitellä Ricea ajankohtaisilla kansainvälisillä kysymyksillä ja Suomen transatlantisilla suhteilla. Tapaaminen sovittiin alustavasti Oslossa kolmisen viikkoa sitten. Tuolloin Kanerva yritti heruttaa Ricelta muun muassa esittelemällä Suomen uuden hallituksen ulkopoliittisia linjauksia.
Kanervan mukaan pikainen kutsu Washingtoniin ei ole näpäytys entiselle ulkoministerille Erkki Tuomiojalle. Tämä ei saanut virkakautensa aikana Yhdysvaltojen korkeimmalta johdolta.

Ei perhana, on Lehdellä kyllä profetoimisen kyky! Kattokaa Iltalehden juttu linkistä.
Rohkea ike, kun on Osama Bin Ladenin morsiamen kanssa.
Ulkoministerin pallista pisteet! Pääsee ampumaan ja käskemään.
Yleensähän nämä tummat keski-ikäiset miestenvihaajat suunnittelevat limonadiautomaatteja (no satuttaahan niissä kätensä, selkä venähtää helposti ja takuuvarmasti juoma kuohuu yli) tai teroittavat rälläkällä pesukoneiden peltien alareunoja. Miesten pyörä ei tankoa tarvitse, mutta kiitos kaiken maailman condoliisojen sellainen niistä löytyy, ja tunnetuin seurauksin.
Kun kanerva (eli Calluna vulgaris) ja riisi (eli Rice eli Oryza sativa) yhtyvät syntyy… naisiin menevä rahvaanomainen tumma riisi.
Se on tuotaniinniin tuo kondoomi-liisa semmonen miestennielijä kuulkaatten että siinä se jo ilikallaki alakaa puntti väpättämmään ku se alakaa huulijansa lipommaa. Hyvä Suomi!
“Proofread your writing to see if you any words out.”
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>