Psykologit joutuvat nyt selvittämään Puolan televisiossa esitettävän suositun ohjelman sisältöä. Sowinska kaipaa heiltä suositusta siitä, tulisiko sarjaa esittää yleisradioyhtiössä. Lopullinen päätösvalta on Sowinskan toimistolla.
Puolan parlamentin puhemies Ludwig Dorn on varoittanut, että Teletappi-jahti voi asettaa lapsiasianmiehen toimiston naurunalaiseksi.

Vitsit naurattavat, Puola ei.
sumutnaat, suusilotak, akkak, illisebmi, Puola.
Ei kai se ole heittänyt volttia jossain jaksossa? Jos näin on niin tapaus on selvä.
Puolan liittyminen EU:hun oli suuri kusetus. Kukaan ei tajunnut ajoissa, että siellä lasketaan viikset bruttokansantuotteeseen.
vika on puolan johdossa.
M-E-T-R-O-S-E-K-S-U-A-A-L-I!!! Eikö siellä Puolassa ole metroja?
Teille, jotka arvostelette puolalaista arvomaailmaa:
1. Puola on aina ollut suvaitsevainen. Olemme toivottaneet tervetulleeksi maahamme miehittäjävallat, niin saksalaiset, venäläiset kuin Eu:nkin.
2. Kaikilla puolalaisilla ei ole metalliliiton viiksiä (meillä on muutama nainen ja Adam Malysz, joilla on vain amisviikset).
3. Puolassa musiikkielämä on vilkasta ja monipuolista. Meillä pienenkin tanssiorkesterin kokoonpanoon kuuluu sekä vokalisti että konsonantisti
4. Ja viimeisenä niittinä: Puola on sivistysmaa. Puolalainen kuninkaantytär Katariina Jagellonica toi Suomeen käytöstavat, haarukan ja perunan. Ilman puolalaisia suomalaiset söisivät lihapulliensa lisukkeena naurismuussia lusikalla!
Katolilaisina emme suinkaan arvostele homoseksuaalisuutta sinänsä. Arvostelemme rajusti kaikkea seksuaalisuutta, joka ei tähtää jälkeläisten saamiseen.
Käykö Lehdelle kuten Pahkasialle, todellisuus menee naurettavuudessa ohi ja toiminta pitää lopettaa?
Josko taas lähdettäisiin Puolaan pottuja hakemaan, edellistä kertaa on muisteltu pian 400 vuotta.
Puola vastustaa ankarasti homoseksuaalisuutta, jota harrastetaan ilman katolisen papin ja kuoripojan läsnäoloa.
Sivut: [1] 2 3 » Kaikki
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>