Ulkomaat

Seuraava G8-kokous ulkoavaruudessa

(VERDAMMT) Mielenosoitusten ja muiden laillisten vaikutuskanavien piinaama G8-kokous aiotaan järjestää tulevina vuosina täysin eristetyssä ympäristössä, jotta teollisuusmaiden johtajat saisivat keskustella tärkeistä asioista rauhassa. Hanke on saanut lisätuulta Saksan Heiligendammin tämänvuotisista järjestyshäiriöistä.

Esillä on aiemmin ollut esimerkiksi taatusti luoksepääsemättömien lentotukialuksen tai terveyskeskuslääkärin vastaanoton käyttö kokouspaikkana. Lehden saamien tietojen mukaan tämä ei kuitenkaan riitä, vaan tulevat G8-tapaamiset aiotaan ilmeisesti pitää ulkoavaruudessa.

“Demokratian kannalta on ehdottoman välttämätöntä, etteivät mielenosoittajat pääse esittämään näkemyksiään kansanäänestyksillä valituille johtajille. Siksipä valtionpäämiehet sullotaan ensi kesäkuussa Sojuz-sukkulaan ja laukaistaan kohti Öortin pilveä”, kerrottiin Yhdysvaltain valtuuskunnasta.

Hanke on saanut laajaa kannatusta.

Tilaa Aikakaus-Lehti, 4 nroa / 30 eur.

Lisää aiheen vierestä

9 lukijapalautetta

Kirjoita yleisönosastolle

Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.

RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.

Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

* Vaaditaan