Psykoterapeutti Jack Black selittää tapahtunutta sillä, että suuri osa yleisöstä oli odottanut Ankan paluuta pitkään.
“Maailmallahan on jo pitkään tiedetty Ankan kuolemasta, mutta Suomessa asiaa ei ole haluttu uskoa.” Black huomauttaa, että Ankan vierailu Suomessa vuonna 1959 oli niin merkittävä tapaus heikon kansakunnan itsetunnolle, että tätä tapahtumaa ja Ankan henkeä vaalitaan edelleen.
Osa yleisöstä luuli ottaneensa Ankasta kuvia ja yksi jopa nousi tyhjälle lavalla luullen tanssineensa Ankan kanssa.
“Surullista, niin surullista”, Black huokaisee.
Joukkohallusinaation vaikutus ei kuitenkaan rajautunut vain suomalaisiin, vaan myös laulajatar Natalie Cole oli sitä mieltä, että Anka on edelleen hengissä.
“Minäkin lauloin dueton isäni kanssa, joten miksei Paulkin voisi esiintyä?” Cole kyseli.
Nat King Cole ei kommentoinut Lehdelle tyttärensä typeryyttä.

Tämä on taas näitä uutis-Ankoja, kun kesällä ei kuka pommita tsetseniaa.
Ehkä Ankka onkin _pystyyn_kuollut..? ;)
Hengissä, mutta vain tietyssä mielessä.. zombie..
Iltalehdessä Johnny Kai-Muumio-Forssell muistaa Paul Ankan ilmestyneen hänelle jo 1990 Lappeenrannassa. Maailmantähti Forssell toteaa tulleensa epäkunnioittavasti kohdelluksi jo Linnanmäellä 1959, jolloin Anka ui hänen suosionsa liiveihin ja diivaili enemmän kuin Johnnyn päähän mahtuu. Ankan perikunta ei tunnusta tapahtunutta, toteaa pesänvalvoja Aarne Anka.
Näin Ankan kylpevän maitokahvissa.
Ei Paul Anka ole kuollut, hän vain haisee pahalle…
Siis, mitä? Kenen kanssa minä sitten vietin yön? Kyllä se sanoi olevansa Pauli.
Ei oo totta, night of the living dead.
Vähän aikaisemmin tällaista tietoa, kiitos. Nyt on jotenkin inha olo. I’m so young and he’s so dead…
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>