Aloitteessa vaaditaan myös, että huoltoasemilla myydään ainoastaan mietoa, korkeintaan kuusiprosenttista etanolia. Biopolttoainepumppuihin tulisi lisäksi liittää selkeä varoitus siitä, kuinka paljon ihmisiä kuolee vuosittain liikenteessä.
“Auto ja polttoaine ovat tappava yhdistelmä. Autoilu on myös yksi merkittävimpiä kansanterveydellisiä ongelmiamme läskien pysyessä läskeinä liikunnan puutteesta”, aloitteessa muistutetaan. Aloite tulee eduskunnan käsittelyyn heti kansanedustajien kesäloman päättyessä marraskuussa.

Tissit kommentoitu.
PARAS ON AINOASTAAN VAIN KYLLIN HYVÄÄ!
Viinaksia joskus lääkkeeksi.
Matti Nykäsen perse.
Myös Kantasielun myymistä ja tutkimusta pitää rajoittaa,
paitsi jos tutkimus tehdään kantapään kautta.
Kantasolu ?
suomen kansassahan on aina elänyt usko vahva siitä, että alkoholiongelmat johtuu alkoholista ja, että ne rajoittamalla poistuu
Tosimies ei pelkää kuolemaa, eikä kolmen päivän krapulaa.
Ongelmaksi tässä jää se, että alaikäiset voivat edelleen ostaa vuorokauden ympäri etanolipitoista polttoainetta huoltoasemilta.
“Toisaalta, suurin osa niistä kourulippispäisistä mopoilijoista joutaakin kuolla ihan luonnonvalinnan perusteella”, kommentoi asiaa Raisa Cacciatore, joka on silti hyvillään siitä, että “on se parempi harrastus kuin liiman haistelu”.
xD
Vaimoani on taas siteerattu väärin kommenteissa. Raisa ei ole sanonut että etanolin juominen olisi parempi harrastus kuin liiman haistelu. Raisa on vain sanonut että masturbointi rakastelun jälkeen kuuluu ikään ja on ok, varsinkin nuorille.