“Monesti voi olla, että uusi opiskelija ei osaa nimetä Raptorin levyjä, on epävarma Dr Albanin kansallisuudesta ja sotkee How Much Is The Fishin Move Your Assiin”, renessanssinero Heikki Seponheikki sanoo.
Jossain pienilevikkisessä aikakauslehdessä pamfletin julkaissut Seponheikki uskoo, että ihminen ei voi saada Mozartin sonaatista samanlaista spirituaalis-älyllis-perseellistä innoitusta kuin vaikkapa Leila K:n Electricistä.
“Toisaalta esimerkiksi 2 Unlimitedin No Limitsin vertaaminen johonkin Bachin fuugaan on tosi epäreilua, koska Bach ei osannut räpätä ja biisistä puuttuu kertosäe”, Seponheikki lisää.

no comment
Hienoa että Seppo Heponheponheikinseponheikki on elpynyt Vatikaanin kryptassa niin että pystyy yaas kertomaan miten asiat on.
All right stop collaborate and listen
Ice is back with my brand new invention
I’m serious as cancer when I say rhythm is a dancer
Kaikki tanssipop-artistit oli ruotsalaisia, ja loput jotka eivät ole, ovat saksalaisia. Sen tietänee varmaan jokainen, joka vuonna 1995 omisti Corolla DX:n ja autoa perkeleesti kalliimmat poppikoneet.
“Bachin Jesu bleibet meine Freuden tai h-mollimessun kaltaisten räpellysten vertaaminen vaikkapa Coco Jamboon kaltaisiin virtuoottisiin kadenssi-ihmeisiin on silkkaa saksalaisen tanssimusiikin häväistystä”, linjaa eräskin amish-viiksi.
hei mut oikeesti hei!!!1 mä uskallan olla erilainen ja sanoo et oikeesti toi bachin passacaglia et fuga c-molli bwv 582 on siis niin ihQ et ain kun mä kuuntelen sen mul menee niiq kylmät väreet pitkin selkää hei!!!! ja mozartin requiemin dies irae siis huh huh!!!!1
Meillä puolueessa kuunneltiin vain Richard Wagneria virallisissa tilaisuuksissa - nyt nuorisolla on jotain rammsteiniä yms. natsipunkkia… alas on vajottu.
uuh… you touch my ta la laa… my ding ding dong
Rammsteinilla lienee kuitenkin aika vähän tekemistä natsipunkin kanssa.
Mutta ei unohdeta Tanskaa, joka on antanut vähintään riittävän kontribuution klassisen musiikin saralle. Aquan ja Shampoon suurena ystävänä arvostan juuttien panosta sekä musiikkiin että hiusten hoitoon.
Shampoolla lienee kuitenkin aika vähän tekemistä Tanskan kanssa.
Tanskasta tuli kyllä SOAP.
Sivut: [1] 2 3 » Kaikki
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>