(KOETUS) Sukupuolierot äidinkielen ylioppilaskokeen tuloksissa eivät ole tasoittuneet odotetulla tavalla uudistetun kokeen myötä. Etukäteen uumoiltiin, että väritystehtävät suosisivat poikia, jotka eivät välttämättä jaksa kirjoittaa pitkiä aineita tai esseitä yhtä innokkaasti kuin tytöt.
“Metsään meni”, kiteyttää opetusneuvos Sirjo Pinko, ylioppilastutkintolautakunnan äidinkielen jaoksen jäsen.
Lautakunta aikookin tulevaisuudessa palkata jokaiselle miespuoliselle yo-kokelaalle henkilökohtaisen avustajan, joka auttaa kokeessa. Avustajan tehtävänä on muun muassa kertoa pojille kokeen aikana, mitä eroa on okralla ja oranssilla.
Samalla lautakunta tutkii avustajien mahdollista käyttämistä myös muissa pojille vaikeissa asioissa kuten ruotsissa, empaattisuudessa ja sosiaalisten suhteiden solmimisessa vastakkaisen sukupuolen kanssa ilman tausta-ajatusta seksuaalisesta kanssakäymisestä.
“Kyllä poikien pitää pärjätä äidinkielessä yhtä hyvin kuin tyttöjen, vaikka väkisin”, tiivistää ylioppilaslautakunnan jäsen kokeiden suuntausta. Mikäli lautakunta ei onnistu tavoitteessa, valtiovalta pohtii mahdollisuutta tiputtaa naisen euron nykyisestä 80 sentistä alemmas.
“Jos sen tuumalla tiputtaa, niin pojille tulee varmasti parempi mieli”, huolehtii tasa-arvovaltuutettu Hetero Mies.

Hear, hear!
Syrjitäänkö HOMOJA??+??+?
Tässä ei kyllä tasa-arvo toteudu. Samaa asiaa olemme pohtineet puolueemme kiertopalkintokissojen iltamissa. Vaikka kuinka itse antaa kaikkensa niin vastinetta ei saa…. Matti, Matti miksi minut hylkästit?
[…] […]
no vittu mä ainakin kirjotin äidin kielen ylioppilas kirjotuksissa .Ei siihen mitää avustajaa tarvittu kyllä mä erotan värit muutenki ja osaan vittu kirjottaa ainaki tsätti palstoille
Luin tämän aiemmin tänään Hesarista ja tuosta Pingon kommentista tuli välittömästi mieleen Lehti :)
Tasa-arvotoimikunnan mietintö n:o 25/2007
Annamme tasa-arvosta väärän kuvan, jos ylioppilaskokeen tulosjakauma on nykyisenlainen. Poikien tulisi saada parempia arvosanoja kuin tyttöjen, jotta tytöt hahmottaisivat realistisesti paikkansa yhteiskunnassa eivätkä lähtisi kouluttautumaan aloille joilla eivät menesty. Johtavilla ja rahakkailla aloilla ei tarvita tunneälyä eikä hoivaviettiä vaan munaa. Nykyinen systeemi aiheuttaa tarpeetonta porua hameväessä, eivätkä ne tasa-arvorutinaltaan enää osaa edes tehdä tillilihaa.
Työryhmän mielestä tasa-arvokysymyksissä tulisi keskittyä asennekasvatukseen, jotta myös naiset oppisivat taputtelemaan miehiä pyllylle ja houkuttelemaan vastaantulijoita seksiin näköalahississä.
[…] […]
Kun avustaja on selittänyt kameleonttivärien erot, olisi seuraavaksi syytä paukuttaa päähän se ikävä tosiasia, että ooppeli soveltuu helvetin huonosti kiihdyttelyyn ja kanttailuun, vaikka löisi alle 19-tuuman vekselikiekot.
Aina jaloissa…
Pinkosta sinkoo kuin Naisa Keimalalta Suomen Kuivalehdessä.
Sivut: [1] 2 » Kaikki
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>