Monet Ilta-Sanomien toimittajat ovat naisia, kuten myös 26-vuotias hoitaja. Lisäksi monet toimittajista ovat vaaleatukkaisia. Hämmentävien yhteensattumien summa vain kasvaa, sillä myös monilla toimittajilla on lapsia. Kaiken huipuksi näyttää myös siltä, etteivät toimittajatkaan hallinneet enää omia tekemisiään Ylöjärven tapahtumista kirjoittaessaan, aivan kuten hoitajalle näyttää omassa elämässään käyneen.
“Selviä yhtymäkohtia näissä tapauksissa on”, sanoo Ilta-Sanomien toimittajia katsellut nainen napakasti.

Hommahan haisee kuin 14 laivakontillista 3 vuotta Wiipurin satamassa kypsynyttä amerikkalaista sianmaksaa.
Ei voi olla vain sattuma, että Matin ja Mervin uusi sauna sijaitsee Ylöjärvellä.
Aiheeseen liittyvä löyhä assosiaatio (sairaudenkuvan mukaisesti): Skitsofreniaa sairastavia on saman verran kuin vaasalaisia. Tästä huolimatta yksikään lääkefirma ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin vaasalaisuudesta parantavan lääkkeen kehittämiseksi. Alustavien neuvottelujen pohjalta voin valottaa, että Sosiaali- ja terveysministeri on näyttänyt vihreää valoa sille, että Ylöjärven hoitaja palkattaisiin hoitamaan nk. vaasalaisongelma.
Ylöjärven hoitaja otti mallia Poliisi kertoo 1981 -kirjasta. Siinä kerrotaan Ruotsissa muutamaa vuotta aiemmin olleesta tapauksesta, jossa apuhoitaja tappoi toistakymmentä potilasta myrkyttämällä. Poliisi kertoo -kirjat on heti sensuroitava ja poltettava.
Ruudun oikean reunan mainoksista seurannut (sairaudenkuvaan kuuluva) löyhän assosiaation syrjähdys:
Suomessa on skitsofreniaa sairastavia saman verran kuin vaasalaisia. Siitä huolimatta yksikään merkittävä lääkefirma ei ole lähtenyt kehittämään lääkettä vaasalaisuuteen. Suosittelen, että artikkelin koskettelema hoitaja palkataan hoitamaan nk. vaasalaisuusepidemia. Hänellä on pätevyys ja näyttöjä.
Kyllä Ylöjärvi olisi syytä hoidella
Mitäs hoidettavaa Ylöjärvessä on?
Tissejä unohtamatta.
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>