“Und jetzt etwas ganz anderes”, puolusteli Paul Julius Reuter (18161899).
Ensimmäisenä huijauksen huomasi jyväskyläläinen opiskelija.
“Muistelin nähneeni vastaavan pienoismallin Battlestar Orgasmicassa, jota muuten seuraan amerikkalaisten tahtiin eli lataan jaksot netistä”, sanoi Jarmo Teräs (akne).
“Tässä on kyseessä Suojelupoliisin systemaattinen kampanja minun mustamaalaamisekseni”, sanoi puolestaan Alpo Rusi (kesk), vaikkei kysytty.
Sen sijaan pakkauksissa on vaatteita, jotka aiheuttavat lähinnä uusissa vanhemmissa hämmennystä: sopivatko vaatteet tytöille vai pojille? Samalla hämmennyksen uskotaan leviävän myös vauvoihin, joiden sukupuoli-identiteetti on näin vaarassa.
Tutkija Eija Vouhotus kertoo, että useat närkästyneet vanhemmat ovat vaatineet asiaan parannusta.
“Eräskin nainen kertoi, kuinka äitiyspakkaus teki hänen lapsestaan homon. Pakkauksen vaatteiden väreinä oli keltainen ja vihreä, mikä aiheutti pojassa selvän kierouman”, kertoo Vouhotus.
Useat äidit ovatkin vaatineet valtiolta parannusta ilmaiseen äitiyspakkaukseen. Mukaan halutaan muotivaatteita sekä desing-koruja raskaudesta toipuville äideille.
Lisäksi vaatteiden kokoon tulisi kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota.
“Kyllä siellä pitäisi olla muutakin kuin keskikokoisia vaatteita. Meidän Matti ei näihin mahtunut, ja toisaalta naapurin pienelle Saaralle vaatteet olivat liian isoja”, nimimerkki Maailman tuska tilittää netin keskustelufoorumeilla.
Lehden haastattelema järkianalyytikko Aivo Toimi suosittelee valittaville vanhemmille joko hallittua hedelmöityksen ajoitusta, jolloin lapsi syntyy kesällä eikä tarvitse vaatteita ensimmäisten kuukausien aikana, tai - mieluummin - syntyvyyden säännöstelyä pillereillä tai lopullisella leikkauksella.
“Se on pieni toimenpide, ja taas on yksi turhan nillityksen aihe vähemmän.”
“Siirtymä sujui suunnitelmien mukaan”, viestintäministeri Suvi Lindén sanoi.
Kultakauppiaat ovat tervehtineet vaihtoa innolla, sillä viime päivien paniikki on nostattanut digitaalikellojen myynnin kattoon. Perusmallin digikellosta näkee ajan entistä tarkemmin ja lisäksi siitä voi tarkistaa tulevien viikonpäivien nimet. Kehittyneemmällä ns. kahden virittimen digikellolla saa yhdellä silmäyksellä irti sekä ajan että päivämäärän.
“Tervehdin muutosta innolla”, kultakauppias Sylar Timex sanoi.
Kaikki eivät ole tyytyväisiä digisiirtymään. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on jo markkinoilla digikelloja, joista näkee ajan jopa sekunnin tarkkuudella. Suomesta nämä high definition -kellot puuttuvat vielä kokonaan, eikä niitä ole viranomaisten mukaan odotettavissa ainakaan ennen vuotta 2012.
“En ole tyytyväinen digisiirtymään”, high end -harrastaja Marko Insinööri sanoi.