Julkisuudessa on puhuttu miltei kolmen miljardin euron lyhennyksistä ensi vuonna. Tuntuvasti pienemmän summan lisätalousarvioon nuijinut valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) ei kuitenkaan myönnä puhuneensa tarkoista summista.
“2,7 miljardia euroa on puhdasta fiktiota. Se on lehdistön keksintö, mutta opposition lokaamiskampanjalla on nyt luotu mielikuvaa, että kokoomus olisi juuri tämän summan luvannut.”
Katainen tähdentää käyttäneensä ainoastaan ilmauksia “KVVB”, “kattoo nyt” ja “merkittävä summa”. Hallitus on budjettiesityksessään varautunut lyhentämään valtion velkaa 30 eurolla. Velan lyhentäminen säästää valtion rahaa korkomenoissa.
Valtiovarainministeriössä tutkitaan myös mahdollisuuksia maksattaa valtion velasta lyhennyksen jälkeen jäljelle jäävät 60 miljardia euroa kunnilla.
Ferrai-talli sai tänä vuonna myös tallien mm-tittelin, jonka se ansaitsi mm. FIA:n kabinetissa ja Ecclestonen ja Mosleyn toimistoissa käydyissä tiukoissa kisoissa. Aiempina kausina kuljettajien maailmanmestaruuden on saanut nykyisin McLarenia edustava Fernando Alonso. Edeltävin kausina palkinto annettiin useimmiten Michael Schumacherille.
Ja nyt “meillä kaikilla” on taas vähän parempi olla.
Räsäsen mukaan alkoholijuomien myynnin ja tarjoilun kieltäminen tulee ottaa harkintaan, että teho- ja ensihoito voidaan turvata sairaanhoitajien joukkoirtisanoutumisten toteutuessa. Vähintään 25 prosenttia järjettömistä palkkavaatimuksista aiheutuu alkoholinkäytöstä, Räsänen kirjoittaa blogissaan. Myös kokoomuksen niin ikään suhteettomien vaalilupausten epäillään olleen seurausta liiallisesta alkoholinkäytöstä.
Terveydenhoitohenkilökuntaa edustava ammattijärjestö Tehy uhkaa
joukkoirtisanoutumisilla, jos sairaanhoitajien palkkoja ei nosteta.
Otetaan vaikka sana kokonaisvaltainen, joka saa vahvan merkityksensä nimenomaan siihen piilotetusta feminiinisestä sisällöstä. Emme kovin usein tule ajatelleeksi tällaisia merkityksiä sillä olemme tottuneet niihin, Jormanainen miettii.
Yleisistä arkikielen sanoista pohdittavina ovat esimerkiksi sanat varsinainen, kokonainen, puolinainen, nainen ja tupakka. Tutkijan mukaan suomen kieli on feminiinisyyden kyllästämää ja nainen-loppuisia sanoja on arkikielessäkin kymmeniä, jollei satoja.
Esimerkiksi sana punainen olisi 2000-luvulla jo aika vaihtaa vähemmän seksistiseen muotoon, Jormanainen sanoo ja ehdottaa uudeksi nimeksi yleisesti tunnettua termiä R: 255 G: 0 B: 0.
Myös kansallisuuttamme symboloivan Suomi-neidon käsitteen nykyaikaistaminen on Jormanaisen mukaan työn alla.