“Olipa todellinen ihme. Ei olis uskonut. Sankaritarina. Legenda-ainesta” totesi FIA-pomo Max Mosley silmää vinkaten.
“Juu ei. Täydellinen sensaatio. Ohhoh ja kas kummaa”, päivitteli puolestaan formulamoguli Bernie Ecclestone sormet ristissä.
Ferrai-talli sai tänä vuonna myös tallien mm-tittelin, jonka se ansaitsi mm. FIA:n kabinetissa ja Ecclestonen ja Mosleyn toimistoissa käydyissä tiukoissa kisoissa. Aiempina kausina kuljettajien maailmanmestaruuden on saanut nykyisin McLarenia edustava Fernando Alonso. Edeltävin kausina palkinto annettiin useimmiten Michael Schumacherille.
Ja nyt “meillä kaikilla” on taas vähän parempi olla.

Lokakuu 25th, 2007 at 13:50
Heh! Tämä on kyllä suuri ilon päivä! Olen kyllä todella ylpeä Kimistä, kuten miljoonat muutkin suomalaiset, sillä olemmehan toki vaikuttaneet voittoon omalta osaltamme ainakin ihan vitusti.
Voimme ottaa täydellä sydämellä taas muiden saavutuksista kunnian itsellemme, ja saada itsetuntoamme pönkitetyksi ilman minkäänlaista omaa yksilöllistä panostusta. Emme ole enää alipalkattuja hoitajia, tylsistyneitä kunnallisbyrokraatteja, toimistorottia, duunareita tai denoja, vaan TÄNÄÄN ME KAIKKI OLEMME MAAILMANLUOKAN FORMULAKUSKEJA!!!
Lokakuu 24th, 2007 at 11:55
Niin, voittihan ( sai voiton ) Italiakin jalkapallon mm kisat.
Se taas johtui siitä kun saksalaiset haastoivat Italian
mafian sillä, riittääkö kokaiini koko kisojen ajan.
Ja riittihän se.
Lokakuu 24th, 2007 at 11:37
Koska näemme Kimin kännitoilailut voitonjuhlista?
Lokakuu 23rd, 2007 at 13:00
Prööm prööm ränränrän pröööööm.. täh, ai tää on urheilua?
Lokakuu 23rd, 2007 at 12:07
Tervetuloa kaiken kansan kansanjuhlaan Kimi Räikkösen mestaruuden kunniaksi! Tilaisuudessa voimme kaikki juhlia Kimin seurassa, jaossa on Ferrari-tuotteita ja ilmaisia juomia.
Koko Suomen kansalle tarkoitettu tilaisuus järjestetään Kimin puolison emännöimällä Bläk-klubilla. Sisään pääsevät kaikki yksityisklubin jäsenet.
Tervetuloa!