YK:n määritelmän mukaan orja on kuka tahansa, jonka ei sallita vapaaehtoisesti poistua työstään. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen esitti omana linjauksenaan tänä aamuna, että orja on hyvän näköinen, kunhan sen valkoisen työpuvun helma on riittävän lyhyt. Katainen kuitenkin korosti, että lakineuvotteluissa täytyy ottaa huomioon kaikki osapuolet:
Jos joku lyö orjaansa tai orjatartaan kepillä ja tämä kuolee siihen paikkaan, lyöjä on ansainnut rangaistuksen. Mutta jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön rangaistako; onhan orja hänen omaisuuttaan. Toinen Mooseksen kirja, 21:2021″, summasi Katainen hallituksen lähitulevaisuuden suunnitelmia vielä valomerkin aikaan.

Marraskuu 22nd, 2007 at 20:00
Orjalle ei makseta palkkaa. Ainakaan sitä ei tulisi nostaa 650 eurolla kuussa kiukuttelun seurauksena… keppiä sanon minä. kataisen kanssa sen sijaan olen samaa mieltä siitä, että lyhyemmät hameet ja kireämmät työpaidat ovat ensisijaisen tärkeitä sairaanhoitoa kehitettäessä. ja tissit, toivottavasti jatkossakin valtaosa hoitajista omaa (isot) sellaiset.
Marraskuu 15th, 2007 at 17:02
Niin! miten meidän ammattikäyttäjien nyt käy kun Alko lakko. Ei sillä oluellakaan pitkälle pötki. Laimeilla. Pitääkö laittaa tippumaan? Kuka kantaa vastuun kun tovereita alkaa kuolla? ja mitkä ovat valtiontaloudelliset tappiot? kyllä Jere saa antabusta vankilaan mutta miten käy köyhän pultsarin? Kysyn vaan…
Marraskuu 15th, 2007 at 12:09
Miksi hoitajien työkiista saa näin paljon palstatilaa mutta huomattavasti merkittävämpi asia eli alkojen sulkeutuminen jää huomattavasti vähäisemmälle uutisoinnille? Kai alkon myyjiä koskeva suojatyölaki on tulossa pikaisesti eduskunnan käsittelyyn?
Marraskuu 15th, 2007 at 12:05
loistavaa! :D Niin katkeransuloista, että.
Marraskuu 15th, 2007 at 11:30
Mistä saa ostaa Jyrki Kataisen kuvalla varustetun julisteen “TEHYN HYMYPOIKA 2007″?
Marraskuu 14th, 2007 at 9:18
Ymmärtääkseni orjatyölain käsittely venähti eduskunnassa yömyöhään erityisesti nk. kivittämispykälän viilaamisen takia. Nyt on kuitenkin niin, että hallitus saa heittää ensimmäisen kiven tehyläisiä kohti, koska kansa on varmasti väärässä.
“Näin on”, perusteli hallituksen pää-äänenkannattaja Helsingin “Sanomat”.