Kulttuuri

Fakta: Yleisimpiä verkkokeskusteluargumentteja

Suureen suosioon nousseet sanomalehtien keskustelufoorumit ovat kohottaneet suomalaisen väittelykulttuurin tasoa huomattavasti. Niiden ansiosta aiemmin vähätelty argumentointitaito on noussut uuteen arvoon. Keskustelijat ovat harjaantuneet mm. seuraavien, osin jo hellenistiseltä ajalta periytyvien argumentointikeinojen käytössä:

  • “Menisit vittu Venäjälle/Kiinaan/Kazakstaniin/Töölöön saatanan hippi, siellä ei aktivisti huutele.” - Kyseessä on vanha sokraattinen metodi, jolla osoitetaan, että kohteen toiminta Suomessa on turhaa, koska hän ei voisi toimia samalla tavoin jossain muualla, kuten Kuussa, koska sieltä puuttuu happi.
  • “Silloin kun minä olin nuori oli tämä asia/kaikki/kaikki/kaikki paremmin kuin nyt.” - Muunnelma platonilaisesta gambiitista, jolla kumotaan vastapuolen väite havainnollistamalla itsereflektorisesti, ettei asia ollut sillä tavalla ennen, vaan itse asiassa jollain toisella tavalla.
  • “Näin ei ole koska näin ei ole koska näin ei ole.” - Vanha kunnon Ezra Poundin avaus, joka on siitä kätevä, ettei anna vastapuolelle mitään uusia vastaiskun aukkoja mutta antaa samalla käyttäjälleen sofistikoituneen leiman.
  • “Se loukkaa sotaveteraaneja.” - Uudempaa tuotantoa, eli nk. smedsiläinen parafraasi. Kumoaa vastapuolen näkökannan vetoamalla yhteisesti hyväksyttyihin ja loukkaamattomiin perusarvoihin, kuten Mannerheimiin ja sodomiaan.
  • “Muistakaa Jokela/Dien Bien Phu/Bataanin kuolemanmarssi.” - Läheistä sukua äskeiselle, toiselta nimeltään auviaaninen julistus, joka todistaa, että vastaväite on virheellinen, koska se voi johtaa johonkin ei-toivottuun tulevaisuudessa, menneisyydessä tai valtiosihteerin houreissa.
  • 11 Responses to “Fakta: Yleisimpiä verkkokeskusteluargumentteja”

    Sivu: [2] 1 » Show All

    1. 11
      Itella Says:

      Eikö kolmannen kohdan avaus pitäisi laittaa Gertrude Steinin nimiin?

    Sivu: [2] 1 » Show All

    Leave a Reply