Politiikka

Tuomioja lähtee rohkeasti häviämään Heinäluomalle

(KOUVOLA) Erkki Tuomioja aikoo osallistua kilpaan Sdp:n puheenjohtajuudesta. Lauantaina ehdokkuutensa julistanut Tuomioja uskoo, että hänellä on hyvät mahdollisuudet hävitä kisassa Eero Heinäluomalle.

“Sdp tarvitsee nyt rohkeita avauksia ja demokratisoitumista, mitä aion osaltani auttaa asettumalla ehdolle ja häviämällä puoluekokouksessa selvin numeroin”, Tuomioja sanoi.

Tuomiojan mukaan hän tarjoaa Sdp:n nykyiselle linjalle vaihtoehdon, johon kuuluu se, ettei häntä valita puheenjohtajaksi ja että puolue voi jatkaa entiseen malliin.

“Keskustelua tulee käydä kaikkialla, missä maailman, maan ja sosiaalidemokratian tulevaisuudesta kiinnostuneet ihmiset sitä haluavat käydä, etenkin jos se ei vaikuta Sdp:n linjaan mitenkään”, Tuomioja näpäytti vielä nykyjohtoa.

Edellisen kerran Tuomioja haastoi puheenjohtaja Heinäluoman vuonna 2005, mikä piristikin Sdp:tä ihan helvetisti.

5 lukijapalautetta