“Puolueettomat tahot ovat vahvistaneet, että minulla on YK:n jäsenvaltioiden johtajien kookkain penis sekä erektiossa että lepotilassa mitattuna”, Musharraf kertoi tiedotusvälineille.
Tämän jälkeen hän kaivoi elimensä esille ja löi sen pöytään niin, että maa jyrisi.
“Oppositiomme on vahva, vaalimme vapaat ja virkakoneistomme vailla korruptiota. Lisäksi lehdistömme on maailman vapainta eikä meillä ole poliittisia vankeja”, presidentti lisäsi vielä housuja napittaessaan.

Tissit mainittu kaksi kertaa. Tämän viestin jälkeen kolme! Varsin mainio saldo, vaikka sen itse esille tuonkin.
Ei mahdu mun tajuntaan.
E. Teufel, eikö mahdu edes lepotilassa?
Ei edes kilon paloina.
Joo vaan on se kyllä häpeä että hra kenraalilla on niin härski nimi, ettei siitä ole edes hauskaa vääntää vitsiä. Miettikää nyt, muutat Pervezin muotoon Pervo tai Perverssi niin eihän sille kukaan naura kun se on niin itsestään selvää. Pakistelijoiden pitääkin nyt kiireen vilkkaa hankkia itselleen uusi pomo, jolla on vähemmän per vers nimi, niin että nimenvääntelijöilläkin olisi edes vähän haastetta.
Sivut: « 1 [2] Kaikki
Kirjoita yleisönosastolle
Kirjelmöi toimitukselle tai trackbackaa.
RSS-syöte uutisen lukijakirjeistä.
Sallitut html-tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>